Millainen nainen sai antiikin roomalaismiehen hullaantumaan?

Viihteestä on aina löytynyt miesten eroottisten unelmien kohteita. 1800-luvun Euroopassa haaveiltiin tanssijattarista ja teatterinäyttelijättäristä, 1900-luvun alussa Moulin Rougen tanssijattarista ja elokuvan keksimisen myötä filmitähdistä kuten Greta Garbosta, Rita Hayworthista, Brigitte Bardotista ja Marilyn Monroesta. Television ja muotilehtien yleistymisen myötä malleista on alettu nähdä päiväunia. 

Näin oli myös Roomassa, jonka teatterien naismallit olisivat kelvanneet hyvin makuukamariseuraksi. Naispuoliset miimikot esiintyivät lavalla toimimassa alkunäytelmän tanssijattarina ja koomikoina. Kyseiset roomattaret olivat estottomia ja neuvokkaita ja paljastivat sulonsa näyttämöllä. He antautuivat helposti rikkaille miehille ja valtaapitäville, jotka saapuivat teatteriviihteen pariin ihailemaan heitä. Niin pitkään kuin heidän kauneutensa kukoisti, näyttelijättäret koettivat parantaa vaatimattomia elinolojaan tai löytää varakkaan rakastajan elättämään heidät jalkavaimoinaan.

Jotkut saattavat ajatella etteivät Antiikin Rooman ja tiettyjen modernin viihteen alojen naisten elintasot eronneet huomattavasti. Ero on kuitenkin huomattava kahdentuhannen vuoden takaiseen maailmanmenoon verrattuna. Nykyään juorulehtibabet voivat edetä urallaan moniin vaikutusvaltaisiin piireihin tai jopa vallanpitäjien saleihin asti. Näyttelijättärien elämä oli paljon vaikeampaa antiikin aikaan. He olivat lain silmissä halpa-arvoisia ja kunniattomia naisia, joilla ei ollut mitään kansalaisoikeuksia. Roomalaiskirjailijat kutsuivat heitä usein nimellä meretrices eli ”portot”, mikä viittasi heidän kaksoiselämäänsä näyttelijättärinä sekä kurtisaaneina. 
 

300-400-lukujen vaihteessa jKr. elänyt grammaatikko Marius Servius Honoratus kirjoitti että Rooman historiassa tunnettiin kolme kuuluisaa viihdemaailmassa työskennellyttä naista.Yksi naisista oli taiteilijanimeltään Originis, joka eli yli kaksituhatta vuotta sitten. Fine sopisi paremmin hänen taiteilijanimekseen, sillä nainen oli luonnonlahjakkuus löytämään asiakkaita kynittäväkseen ja tuhlaamaan kokonaisia omaisuuksia. Originista ei tiedetä muuta kuin että hän metsästi rikkaiden perheiden perillisiä. Mielettömästi Originisiin rakastunut nuori Marsaeus oli upporikkaan perheen poika, joka meni tyhmyyksissään hävittämään perheensä koko omaisuuden. Isänsä varat ja talon, roomalaisperspektiivistä aivan kaiken.
 

Arbuscula (”pieni puuntaimi”) eli samoihin aikoihin. Cicerokin tunsi tuon voimakasluontoisen näyttelijättären, joka saalisti miehiä ylhäisen ritariluokan keskuudessa. Erään näytöksen aikana ylhäissäädyn edustajat taputtivat Arbusculalle, mutta rahvas vain buuasi. Esiintyjä keskeytti näytöksen ylimielisesti ja sanoi röyhkeästi olevansa tyytyväinen rikkaiden eli ”rehellisten” (honesti) osoittamaan arvostukseen. Käytännössä näyttelijätär olisi voinut haukkua plejibikatsojia surkimuksiksi ja epärehellisiksi, viettihän hän nykyään aikaansa patriisien makuuhuoneissa.

Lycoris oli Rooman historian kuuluisin näyttelijätär. Lukemattomat miehet tunsivat halua sensuelliin ja lumoavaan kaunottareen. Häntä pidettiin vuosisatojen ajan esimerkkinä naisesta, joka onnistui vahvistamaan asemansa sovinistisessa yhteiskunnassa. Kaunotar aloitti uransa tyhjästä teatterin synkässä maailmassa, mutta ajan myötä hänestä tuli politiikkojen ja valtaapitävien miesten rakastajatar. Lycoriksen yllättävän moderni tarina jatkuu toisessa postauksessa. ;)