Paitsi
joka päivä tapahtumaa kodin järjestämistä ja siivoamista, sekä
vähän isompaa viikkosiivousta viikon lopulla, on välttämättömän
tarpeellista aiottain toimittaa siellä oikein perinpohjainen
puhdistus. Yleensä onkin tavallista että tämmöinen pääsiivous
toimeenpannaan syksyllä ja keväällä sisäakkunain sijalleen
asettamisen ja ulosottamisen yhteydessä, sekä joulun ja juhannuksen
ynnä muitten suurien juhlien edellä. Tähän tarkoitukseen on
valittava kirkas ja selkeä päivä, jos silloin tuulikin hiljaa
henkäilee, on se sitäkin parempi.
Jotta
saataisiin huoneessa enemmän tilaa ja siivoaminen voisi tapahtua
nopeaan ja rivakasti, tarvitsee siirtää viereiseen huoneeseen,
porstuaan tai muualle pienemmät huonekalut. Topatut sohvat ja tuolit
sekä sänky- ja pitovaatteet on vietävä pihalle ja siellä tarkoin
tuuletettavat ja tomusta puhdistettavat, ennen kun tuodaan jälleen
sisälle.
Nyt
siirretään isommat huonekalut vähän ulommaksi sieniltä, akkunat
avataan ja aletaan huonetta riimoamaan. Tähän käytetään pitkällä
varrella varustettua hienovarpuista ja pehmeätä kataja- tai
lehtiluutaa. Ensiksi riimotaan eli ripistään tomu katosta. Tämän
jälkeen on uunin päällinen ja tausta tarkoin puhdistettava. Sen
jälkeen tarvitsee harjata huonekalujen päällystät ja taustat.
Tämän tehtyä riimotaan eli ripsitään tomu katosta. Tämän
jälkeen on uunin päällinen ja tausta tarkoin puhdistettava. Sen
jälkeen tarvitsee harjata huonekalujen päällystät ja taustat.
Tämän tehtyä riimotaan seinät ylhäältä alkaen. Viimeiseksi
lakaistaan lattia tomusta puhtaaksi.
Kun
huoneesta edellä mainitulla tavalla on irtanainen tomu poistettu,
otetaan käsille pari kolme puhdasta, pehmeätä ja hieneetä riepua,
sekä suopaa tai palanen saippuata. Sitten noudetaan lämmintä vettä
kahteen astiaan ja aletaan pesemään huonetta. Mutta nyt ei suinkaan
pidä aloittaa lattiasta, sen vuoro on taaskin viimeiseksi. Jos
huoneessa on kaakeliuuni, sopii pestä se ensimmäiseksi. Taaskin on
alettava ylhäältä ja meneteltävä seuraavalla tavalla. Toisessa
astiassa olevaan veteen sekoitetaan vähän suopaa tai saippuata.
Tähän veteen kastetaan sitten karkein rievuista, puserretaan
valtavesi pois, ja pestään uuni ylhäältä alkaen, kuten jo
mainittiin, vähäinen ala kerrallaan oikein puhtaaksi. Sitten
kastetaan toisessa astiassa olevaan saippuattomaan veteen toinen
riepu, jolla pesty ala vielä virutetaan. Viimeiseksi pyyhitään
koko pesty osa vielä kuivalla puhtaalla rievulla ihan kuivaksi.
Sitten otetaan uusi ala pestäväksi äsken mainitulla tavalla, ja
työtä jatketaan sillä lailla, kunnes uunin koko pinta on hohtavan
puhdas. Samalla lailla on pestävä ovenpäällinen, pihtipielet ja
ovi sekä sisä- että ulkopuolelta. Tämän jälkeen sopiipestä
akkunat päällinen, pielet ja puitteet ja sekä kaikki pesemistä
sietävät huonekalut. Likainen vesi on astioista kaadettava pois
vähän väliä, ja puhdasta vettä otettava sijaan. Sillä
likaisella vedellä ei voi saada puhdasta jälkeä.
Myöskin
akkunan ruudut on puhtaaksi pestävät. Mutta niitä on pestävä
kylmällä vedellä, sillä lasi käypi himmeäksi, kun sitä pesee
lämpimällä vedellä. Rievut ja vesi pitää olla aivan puhtaat.
Vähän saippuata sopii myöskin ensivedessä käyttää ja jos
ruudut eivät sittenkään tulisi oikein kirkkaiksi, sopii veteen
panna vähän spriitä tai etikkaa.
Nyt
on aika käydä lattiaan käsiksi. Sitäkin on pestävä kerrallaan
ainoastaan niin suuri ala, minkä käsillään eteen ja molemmille
sivuille ylettyy hyvin. Vaatteiden suojaamiseksi on sangen edullista
käyttää niin sanottua kuurauslaatikkoa. Tämä on puinen alusta
eli pohja, jonka kolme sivua on varustettu noin desimetrin
korkuisella laiteella. Polvien alle sopii pehmitteeksi panna jotain
vaatetta.
Maalattua
lattiata on pestävä samalla tavalla kuin ovia ja pihtipieliä,
mutta tähän käytettävät rievut voivat olla isompia ja
karkeampia. Jos maalattuja paikkoja pestään harjalla, tarvitsee
tämän olla hyvin pehmeän ja hienon, muutoin maali kuluu pois.
Maalaamattomia
lattioita pestään sannalla ja kuusehakohuiskulla, josta kaikki
neulaset ovat karisseet pois, taikka käytetään niiden sijaan
järeätä juuriharjaa ja vähän suopaa tai saippuata. Lattiata on
aina päästävä pitkinpäin lattian lankkuja myöten.
Lattioita
ei pidä milloinkaan pestä valtavedellä, sillä se valuu alas
lattian raoista ja kastelee permannon alaisen täytteen eli trossin,
joka siitä alkaa mädätä ja tekee huoneessa olevan ilman kosteaksi
ja epäterveelliseksi. Sangen tärkeätä on lattian viruttamisessa
ja kuivaamisessa noudattaa mitä suurinta tarkkuuta ja
huolellisuutta. Sillä kuta pikemmin lattia pesemisen jälkeen
kuivuu, sitä puhtaampana ja terveellisempänä huoneen ilma säilyy.
Tuo kaikille tuttu ja vastenmielinen kuuraushaju estetään parhaiten
siten, että uunissa pidetään hiljaista tulta huonetta pestessä.
Kun
huone näin on perinpohjaisesti puhdistettu, tuodaan huonekalut,
sänky- ja pitovaatteet, tomusta tarkoin piiskaamalla ja harjaamalla
puhdistettuina sisälle ja asetetaan paikoilleen.
Sitten
riimotaan ja pestään samalla tavalla myöskin eteinen, porstua ja
portaat.
Sälää,
rikkoja ja muuta törkyä ei milloinkaan pidä koota eikä jättää
portaille tai niiden ympäristöön, vaan ne ja samoin koko piha on
pidettävä siistinä.
Tarpeen
mukaan on myöskin riimottava, lakaistava ja puhdistettava
kaikki konttoorit, ullakot, luhdit, aitat ja kellarit sekä muut
varasto- ja ulkohuoneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti