Äkkiä Elisabet säpsähtää. Hänen makuuhuoneensa ovi narahtaa ja joku astuu sisään. Mutta se ei ole Kat Ashley – askeleet ovat liian raskaat. Elisabet kuuntelee jännittyneenä. Vieras astuu hänen vuoteensa viereen ja pysähtyy siihen.
Elisabetille
tulee kauhusta kuuma. Hänen tekisi mieli huutaa Kat Ashleytä, mutta
hän ei saa sanaa suustaan. Ja ehkä on parempikin, ettei vieras
huomaa hänen olevan hereillä. Elisabetin mieleen muistuvat kaikki
kertomukset murhista ja ryöstöistä, ja hän vapisee kauttaaltaan.
Samassa
vuodeverhot nykäistään syrjään, ja Thomas Seymour seisoo
nauravana Elisabetin vuoteen vieressä.
”Hyvää
huomenta, kultaseni! Pelotinko teidät vai oliko tuloni miellyttävä
yllätys?”
Elisabet ei
vastaa mitään, vaan vetää peitteen tiukasti kaulaan asti. Thomas
Seymour on pukeutunut tummanpunaiseen silkkiseen aamutakkiin ja
mustiin tossuihin. Valkoisina hohtavat hampaat, tumma parta ja
hiukset saavat hänet muistuttamaan merirosvopäällikköä, välähtää
Elisabetin mielessä.
”No oletteko
iloinen nähdessänne minut?” Seymour tiukkaa.
Kun Elisabet ei
vastaa mitään, Seymour astuu hänen sänkynsä jalkopäähän ja
katselee häntä pitkään.
”Te tulette
päivä päivältä yhä kauniimmaksi. Jonkun kerran en enää voi
vastustaa kiusausta, vaan ryöstän teidät. Tuletteko mielellänne
minun kanssani vai onko minun vietävä teidät väkisin?”
Elisabet ei sano
sanaakaan, vaan makaa hievahtamatta. Hänen tekisi mieli käskeä
Seymouria poistumaan, mutta hän ei pysty siihenkään.
Thomas Seymour
istuutuu Elisabetin vuoteen jalkopäähän ja heittäytyy siitä
sitten äkkiä pitkäkseen Elisabetin päälle. Elisabet huudahtaa
pelästyksestä, mutta Seymour painaa kätensä varottavasti hänen
suulleen.
”Minä tiedän,
mitä te tekisitte”, hän sanoo ja katselee Elisabetia nauraen. ”Te
tulisitte mielellänne minun kanssani.
”Thomas, olkaa
hyvä ja menkää pois!”
”Ei kultaseni,
sitä en aio tehdä”, Seymour vastaa huolettomasti. ”En ole
tiennytkään, että te olette näin suloinen aamulla herätessänne.
Tulen herättämään teidät tästä lähtien joka aamu.”
”Thomas, minä
vaadin teitä poistumaan.”
Seymour
purskahtaa nauruun ja silittää Elisabetin poskea.
”Teidän
Ylhäisyytenne on vaikeaa tavoittaa kuninkaallista arvokkuutta tässä
tilanteessa. Minä menen, kun vain sanotte: ʼThomas,
olen onnellinen, kun olet tullut toivottamaan minulle hyvää
huomenta.ʼ Mutta te ette
sano niin, ettehän?”
”En”,
Elisabet vastaa vaivaantuneena.
”Ja
tiedättekö, miksi te ette sano niin? Te ette halua, että minä
lähtisin. Te pidätte siitä, että teidät herätetään näin.”
Elisabet
tuntee peitteen läpi Seymourin jäntevän ruumiin omaa ruumistaan
vasten. Hän yrittää päästä irti Seymourin otteesta, mutta tämä
pitää hänestä kiinni molemmin käsin.
”Älkää
rimpuilko, rakkaani”, Seymour sanoo ja hänen äänensä on hellä.
”Ei,
Thomas, ei”, Elisabet sanoo.
”Miksi
ei”, Seymour kysyy ja hänen kasvonsa ovat aivan lähellä
Elisabetin kasvoja. ”Minä rakastan teitä ja olen odottanut jo
tarpeeksi kauan.”
Seymour
painaa suunsa Elisabetin huulille ja suutelee tätä. Elisabet
koettaa ensin torhua häntä, mutta kun Seymour suudelmat tulevat yhä
kiihkeämmiksi, toisen kiihko tarttuu häneenkin. Seymourin kädet
hyväilevät hänen olkapäitään ja kaulaansa, ja hänen
kosketuksensa saa Elisabetin koko ruumiin värisemään. Vielä
hetken Elisabet muistaa leskikuningatar Katariinaa, sitten hän
kietoo käsivartensa Seymourin kaulaan ja vetää tämän itseään
vasten.
***
Seuraavina
aamuina Elisabet pitää tarkkaan huolta siitä, että hän on
ehtinyt nousta ja pukeutua, ennen kuin Seymour tulee tervehtimään
häntä. Jonkun kerran, kun Kat Ashley on jo poistunut
makuuhuoneesta, hänessä herää halu jäädä vielä vuoteeseen ja
odottaa Seymouria. Vain kerran hän tahtoisi vielä saada Thomaksen
aivan lähelle itseään, tuntea miehen lujat käsivarret
ympärillään, tuntea hänen hyväilynsä.
Ehdittyään
näin pitkälle ajatuksissaan Elisabet aina punastuu ja nousee
nopeasti vuoteesta. Hänen ei sovi toivoa mitään tuollaista, se on
varmasti syntiä. Seymourhan on naimisissa hänen äitipuolensa
kanssa, ja hyvä Katariina Parr pahastuisi varmasti, jos tietäisimitä
Elisabet ajattelee.
Näin
Elisabetin onnistuu pitkän aikaa välttää Seymourin
lähentely-yrityksiä. Lordi saapuu kyllä joka aamu toivottamaan
hänelle hyvää huomenta, mutta kun hän näkee Elisabetin
kirjoituspöytänsä ääressä lukemassa, hän tyytyy vain
puhelemaan jonkin aikaa ja taputtaa sitten Elisabetia selkään.
Tähän ei Kat Ashleylläkään ole mitään huomauttamista.
Seymourin kosketus saa kuitenkin Elisabetin pitkäksi aikaa
levottomaksi, ja hän päättää joka kerta, ettei hän seuraavana
aamuna enää istu omassa huoneessaan. Mutta kun hän sitten aamulla
herää, alkaa hän jo odottaa Thomas Seymourin tuloa.
Eräänä
päivänä Elisabet tapaa Seymourin odottamatta palatsin kirjastossa.
Elisabet alkaa vavista Seymourin astuessa huoneeseen. He eivät ole
nähneet toisiaan kahden kesken tuon aamun jälkeen, jonka
muistaminen saa Elisabetin vielä punastumaan.
”Pieni
rakkaani, täältäkö minä löydän teidät?” Seymour sanoo
hellällä äänellä ja tulee Elisabetin viereen.
Elisabet
tietää, että hänen pitäisi nyt kiireesti poistua, mutta hän ei
saa otetuksi askeltakaan.
”Laupias
luoja, pelkäättekö te minua vai miksi teidän kätenne vapisee?”
Seymourin
kasvot ovat aivan lähellä Elisabetia ja ruskeissa silmissä on
hilpeä ilme.
”Minä
– minulla on vain kylmä”, Elisabet sopertaa.
”Kylmä?
Silloin minun velvollisuuteni on lämmittää teitä”, Seymour
sanoo ja kietoo käsivartensa Elisabetin ympärille.
Elisabet
yrittää vielä päästä pakoon, mutta Seymour puristaa häntä
lujasti rintaansa vasten.
”Rakas
lapsi, miten olenkaan kaivannut teitä”, Seymour kuiskaa ja
suutelee Elisabetia.
Elisabet
koettaa torjua miestä, mutta tämän ote muuttuu yhä lujemmaksi.
Seymour suutelee Elisabetin kasvoja ja kaulaa, ja hänen kätensä
hyväilee Elisabetin vartaloa. Elisabet värisee, mutta hän ei pyri
pakoon. Kaikki muu häviää hänen ympäriltään, jäljellä on
vain Seymour, joka suutelee häntä…
”Thomas,
mitä sinä teet?” leskikuningatar Katariina melkein parkaisee nämä
sanat.
Seymour
laskee Elisabetin nopeasti irti ja Elisabet pakenee suin päin
huoneesta. Hän on tulipunainen kasvoiltaan ja poskia kuumottaa.
Takaansa hän kuulee leskikuningattaren kimeän äänen:
”Thomas
kuinka sinä saatoit tehdä minulle tämän?”
”Ole
hiljaa”, Seymour vastaa närkästyneenä. ”Tiedäthän itsekin,
miksi minä olen mennyt sinun kanssasi naimisiin.”
”Onko
se totta? Sinähän sanoit rakastavasi minua.”
”Jotainhan
minun on ollut pakkoa sanoa sinulle, jotta jättäisit minut
rauhaan.” Seymourin ääni on vihainen.
Elisabet
menee makuuhuoneeseensa ja työntää salvan oven eteen. Miten hän
onkaan voinut käyttäytyä näin? Mutta hän rakastaa Seymouria, ja
Somersetin herttuan syytä on, ettei hän nyt ole naimisissa
Seymourin kanssa.
Elisabet
nojaa otsaansa ikkunaruutuun. Se on kylmä ja tuntuu edes hiukan
selvittävän hänen ajatuksiaan.
Niin,
hän rakastaa Seymouria, mutta mahtaako Seymour sittenkään rakastaa
häntä? Ehkäpä Seymour yrittää vain hyötyä hänestä, niin
kuin Somersetin herttua väittää? Seymourhan on sitä paitsi
selittänyt, että avioliitto leskikuningattaren kanssa on vain
muodollisuus. Ja nyt sanoo Katariina Parr kuitenkin, että Seymour on
vannonut hänelle rakkauttaan.
Miten
hän saattoikaan unohtaa niin täysin hyvän kuningattaren? Ja mitä
kuningatar nyt ajattelee hänestä? Elisabet punastuu yllättäen.
”Teidän
Ylhäisyyttänne odotetaan syömään”, rouva Ashley sanoo hetken
kuluttua.
”Kat,
kulta Kat, sano leskikuningattarelle, että minulla on hirvittävä
päänsärky ja etten voi syödä mitään.”
”Laitanko
minä kääreen Teidän Ylhäisyytenne otsalle?” rouva Ashley kysyy
levottomana.
”Laita
Kat”, Elisabet sanoo. ”Minä menen hetkeksi pitkäkseni
vuoteelle. Mutta älä laske tänne ketään.”
Rouva
Ashley katsoo huolestunee prinsessa Elisabetia. Tämän
päänsärkykohtaukset ovat alkaneet uusia pelottavan usein.
Kun
Elisabet on saanut kääreen silmilleen, hän pyytää rouva Ashleytä
poistumaan. Ehkä voin nukahtaa hetkeksi, Elisabet selittää.
Todellisuudessa hän haluaa olla yksin ja ajatella rauhassa.
Kuinka
hän tämän jälkeen voi koskaan enää nähdä leskikuningatarta?
Tai pientä Jane Greytä? Janen tapaaminen tuntuu Elisabetista vielä
vaikeammalta kuin leskikuningattaren. Mistähän johtuu että hänen
on niin vaikeaa sietää Jane Greytä? Osittain vastenmielisyys
serkkua kohtaan pohjautuu niihin
aikoihin, jolloin Jane leikki yhdessä nykyisen kuninkaan kanssa, ja
hän pelkäsi Edwardin rakastavan Janea enemmän kuin häntä. Nyt ei
Jane ole enää heidän välillään – pieni kuningas tuntuu olevan
kummankin tavoittamattomissa – mutta yhä tuntee Elisabet
vastenmielisyyttä Jane Greytä kohtaan.
Kun
leskikuningatar saapuu illalla katsomaan miten Elisabet jaksaa, hän
ei sanallakaan viittaa aamulliseen kohtaukseen. Hän puhuu
rauhallisesti ja ystävällisesti, mutta lopulta Elisabet ei voi enää
hillitä itseään.
”Moittikaa
minua ja sanokaa, että vihaatte minua, mutta älkää olko minulle
noin hyvä”, Elisabet valittaa. ”Minä en ansaitse teidän
rakkauttanne.”
Mutta
Katariina Parr vain silittää Elisabetin hiuksia ja puhuu tälle
lempeällä äänellä. Hän on raskaana ja huonovointinen, mistä
johtuu että hän päivällä menetti malttinsa, Katariina selittää.
Hänhän tietää, ettei Elisabet ole sen enempää syyllinen kuin
kuka tahansa kokematon tyttö, joka on joutunut Seymourin pauloihin.
Ja Seymourin viehätysvoimaa on vaikeaa vastustaa, sen hän on saanut
itse kokea liiankin selvästi.
- Ursula
Pohjolan-Pirhosen romaanista Neitsytkuningatar ja rakkaus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti