Antiikin Rooman vaate- ja hiusmuoti

Vaatemuoti

Antiikin Rooman muoti jäljitteli kreikkalaista, monimutkaisempana ja useammista kerroksista koostuvana. Aluspukuna pidettiin tunikaa, jonka päälle puettiin päällyspuku stola ja ohut viitta palla laskostettiin stolan päälle. Kullalla ja jalokivillä koristeltu palla ilmaisi omistajansa varallisuuden. Rikkaiden matroonien orjat rehkivät tuntikausia laskostaessaan vaatekappaletta neulojen ja solkien avulla.

Miehetkin käyttivät tunikaa aluspukuna, jonka päälle puettiin dalmatika. (Miehen asu oli lähtöisin Dalmatian provinssista, joten nimi tulee siitä.) Miesten tunikan hihamallit vaihtelivat hihattomasta pitkä- ja kapeahihaisiin ja väljiin avosuisiin ihoihin. Villakankainen toogaksi kutsuttu villakangasviitta oli asun päällimmäisenä kerroksena. Toogassa ei käytetty minkäänlaisia kiinnityksiä, joten sen laskostamisessa tarvittiin erityistä pukijan ammattitaitoa. Sotilaspuvun lyhyen minimekon näköisen tunikan päälle puettiin haarniska ja viitta.

Vaatteiden perusväreinä käytettiin valkoista ja kermanvaaleaa. Muut värit olivat kirkkaita ja voimakkaita – muun muassa purppuraa, punaista, merensinistä ja vihreää. Vaatteet valmistettiin luonnonmateriaaleista: villasta, puuvillasta, pellavasta, niiden sekoitteista tai ylellisestä kiinalaisesta silkistä. Jalkineita olivat useimmiten malliltaan yksinkertaiset sandaalit, mutta matroonien sandaaleissa saatettiin käyttää ylellistä kultakoristelua tai helmikirjailua. Naiset sekä miehet koreilivat innoissaan kimaltelevilla jalokivillä. Niitä tuotettiin Rooman valtakunnan valloittamilta alueilta.

Hiusmuoti

Hiuksia hoidettiin hiusten lähtöä ehkäisevillä ja tuoksuvilla aineilla. He vaalensivat kutrinsa tai värjäsivät ne mustiksi tai punaisiksi. Esimerkiksi vuohennahasta valmistettujen peruukkien käyttö oli yleistä. Alunperin roomattarien hiuslaitteet olivat sangen yksinkertaisia keskipääjakauksineen, niskaan nutturaksi tai poninhännäksi kiinnitettynä. Keisariajan hiusmuoti oli monimutkaisempaa hienostuneisuudessaan. Naisenkruunu jaettiin edelleen keskipään jakauksella, mutta kampauksen etuosa oli laineikas, kiharrettu tai rullattu löysästi taaksepäin otsalta. Hiusluomukset koristeltiin hiusneuloilla, verkoilla, soljilla, helminauhoilla, kilpikonnanluisilla kammoilla tai diadeemeillä. Hattujen sijasta hiukset peitettiin usein ohuella kirjaillulla olkapituisella hunnulla tai päänsuojaksi nostetulla pallan liepeellä.
 

Roomalainen Ovidius mietiskelee runossaan naisten kaunistautumispuuhien vaikutuksia ja vahinkoja:

Sanoinhan: ”Lopeta hiustesi värjääminen”

ja nyt sinulla ei enää ole mitään mitä värjätä.

--

Sinua eivät vahingoittaneet porton yrtit,

eikä eukonilkimys pessyt päätäsi Thessalian myrkkyvedellä,

eikä sairaus – pysyköönkin poissa – sinuun iskenyt,

hiustesi tuuheutta eivät vähentäneet kateellisten puheetkaan.

Sinä itse tiedät itse aiheuttaneesi tuhon omin, käsin

itse sekoitit päähäsi laitetun myrkyn.

Nyt Germania lähettää sinulle vankien hiuksia

turvanasi on kukistetun kansan antama lahja.

Voi miten usein punastutkaan jonkun ihastellessa hiuksiasi

ja sanot: ”Saan tunnustusta ostetusta kauneudesta,

en tiedä ketä saksalaisneitoa nyt ylistetään minun sijastani.”

Rooman tasavallan ensimmäisillä vuosisadoilla vaalea peruukki tai vaalennetut hiukset olivat usein paljastaneet prostituoidun, mutta tasavallan loppuaikoina ja keisariajalla oli hankalaa erottaa kauniisti laittautuneet maailman vanhimman ammatin harjoittajat vähitellen itsenäistyvistä vallasnaisista. Epäilemättä Ovidiuksen kiihottavat runot kannustivat ylen siveellisiä roomalaismatroonia hylkäämään ikiaikaiset hyveensä – säästäväisyyden, häveliäisyyden ja koruttomuuden. Heistä tuli kevytmielisiä ja koreilevia olentoja. He oppivat liikkumaan ihmisten ilmoilla kainostelematta, pää ylväästi paljastettuna. Heistä tuli häikäilemättömiä viettelijättäriä, jotka osasivat hyödyntää ulkonäköään ja jotka osallistuivat puolisoidensa rinnalla herkeämättömään kilpailuun ”paikasta auringossa”. Naiset osoittivat vaurautensa ja joutilaisuutensa suuritöisillä ja näyttävillä hiuslaitteilla. Ensimmäisellä vuosisadalla keisari Tituksen tyttären Julian huikeat hiuslaitteet innostivat roomattaret harrastamaan mitä imaginatiivisimpia tekeleitä, jotka vetivät vertoja 1700-luvun lopun hiusbaabeleille.

Miesten hiusten kuului olla lyhyet, sileät ja eteenpäin kammatut. Jotkut muodikkaat miehet kiharruttivat hiuksensa, joille ripoteltiin värillistä puuteria tai kultajauhetta. Kaljupäät käyttivät peruukkia, sillä kaljuuntumista pidettiin epänormaalina. Kalju saatettiin myös peittää maalaamalla kasvualue tummaksi, jotta päässä näyttäisi kukoistavan tummia hiuksia. Pääkoristeina pidettiin vanteita sekä myrttiseppeleitä ja arvon merkkinä laakeriseppelettä. Parta oli välillä in ja välillä out. Erityiset parturiorjat vastasivat miesten sekä naisten kampauksista. He kähersivät, leikkasivat, värjäsivät, ajelivat parrat ja valmistivat hiuslisäkkeet.

Miehetkin koreilivat hiuksilla, sekä omillaan että ostetuilla. Keisari Caligula esimerkiksi kiinnitti juhliin pynttäytyessään leukaansa tekoparran, jonka kultaisen värin hän ilmeisesti uskoi kuvastavan varakkuutta sekä tyylitajua. Muotitietoinen ja pukeutumisestaan tarkka keisari Nero taas tahtoi suortuviinsa tuprautettavan kultatomua ja värijauhetta. Keisari Commoduksen öljyttyyn peruukkiin siroteltiin kultahitusia, jotta hänen päätään näyttäisi ympäröivän sädekehä osoituksensa hallitsijan jumalallisuudesta. Keisari Caracallan tiedetään käyttäneen vaaleita irtohiuksia hänen vieraillessaan germaanien siirtokunnassa liehakoimassa heimon päälliköitä. Sitä vastoin keisari Hadrianus suosi värjättyjä ja kiharrettuja hiuksia. Hänen adoptoidut perillisensä Lucius Caesar ja Lucius Verus omaksuivat saman tyylin. Viimeisinä elinvuosinaan Hadrianus peitti kaljunsa peruukilla ja värjäytti partansa sointumaan sen sävyyn.

Vaaleat hiukset alkoivat viehättää molempia sukupuolia yhä enemmän, johtuen luultavasti germaanien määrän ja arvostuksen lisääntymisestä. Rooman valtakuntaan oli asettunut aika paljon germaaneja, joista osa oli kohonnut huomattaviin asemiin.