Hänen Majesteettinsa Ruotsin kuningas Kustaa III suvaitsee nousta

Sprengtporten harppoo pitkin askelin pihan poikki ja astuu linnan käytävään.

”Minä olen eversti Sprengporten”, hän sanoo. ”Hänen Majesteettinsa odottaa minua.”

Yrjö-herra johdatetaan monien käytävien ja salien halki suureen odotushuoneeseen, joka on täynnä väkeä. Enin osa on hoviväkeä tai hienosta puvusta päätellen aatelisherroja ja korkeita virkamiehiä.

”Hänen Majesteettinsa suvaitsee tänään nukkua kauemmin kuin tavallisesti”, muuan hoviherra sanoo toiselle.

”Eilen oli teatteriesitys, joka kesti myöhään”, puhuteltu sanoo selitykseksi. ”Kuningas oli taas loistava.”

Sprengtporten katselee ihmeissään ympärilleen. Mikäli kaikki nämä ihmiset ovat menossa hallitsijan puheille, ei hänellä ole toivoakaan ehtiä ennen iltaa. Mutta sen sijaan, että odotushuoneessa seisoskelevat näyttäisivät hermostuneilta ja odottaisivat kiusaantuneina vuoroaan, tuntuvat he keskustelevan kaikessa rauhassa keskenään. Kaikki ovat pukeutuneet hienosti kuin olisivat menossa juhliin, useimpien puku on silkkiä tai brokadia, housut muodinmukaiset kireät polvihousut ja tiukka takki runsain ompeluksin koristettu.

Sprengtporten vilkaisee varovasti omaa asuaan. Hänenkin tummanruskea silkkipukunsa on viimeisen muodin mukainen, takkikin on juuri sopivan pitkä ja koristeet kalleinta brysseliläistä pitsiä. Hienot solkikengät ovat sen sijaan kuraiset ja valkoisissa sukissa näkyy likapilkkuja. Yrjö-herra aikoo juuri kääntyä mennäkseen käytävään pyyhkimään kenkänsä vaikka nenäliinalla, kun suuret kaksiosaiset ovet avautuvat ja kaksi komeaa livreehen pukeutunutta palvelijaa jää seisomaan niiden viereen. Sitten ilmestyy kuninkaan kamariherra oviaukkoon ja ilmoittaa juhlallisella äänellä:

”Hänen Majesteettinsa suvaitsee nousta.”

Heti tulee odotushuoneeseen liikettä ja kaikki alkavat siirtyä kohti ovea. Sprentporten seuraa toisia tietämättä oikein, mitä nyt on tekeillä. Toisille toimitus näyttää olevan hyvinkin tuttu, ja he asettuvat tottuneesti viereisen huoneen seinustoille. Vasta nyt Sprengtporten huomaa, että he seisovat kaikki puoliympyrässä kuninkaan komean katosvuoteen ympärillä.

Hetken kaikki odottavat melkein henkeään pidättäen, sitten tarttuu kaksi kamaripalvelijaa kuninkaan vuoteen verhoihin ja vetää ne syrjään. Sprengtporten kuulee ympäriltään ihastuksen huudahduksia ja näkee, miten kaikki kumartavat syvään. Kuningas Kustaa istuu leveässä vuoteessaan ja nyökkää armollisesti hymyillen.

Sprengtporten tuijottaa ensin eteensä voimatta käsittää, mistä on kysymys, mitta sitten pääsee hiljainen kirous hänen hampaittensa välistä. Suuressa Ranskan ihailussaan on kuningas Kustaa omaksunut samat tavat kuin kuningas Ludvig XIV. Kun Versaillesin aurinkokuningas nousee aamulla, on se juhlallinen seremonia, johon koko hovi ottaa osaa.

Kamaripalvelija vetää peitteen syrjään, ja Kuningas Kustaa nousee seisomaan lattialle. Sitten palvelija auttaa aamutakin kuninkaan päälle ja toinen ojentaa hänelle hopeavadin, jossa on hajuvettä. Kun kuningas on peseytynyt, riisuvat palvelijat taas aamutakin häneltä.

Sprengtporten seuraa tätä näytelmää hoviväen kanssa ja hänen aamuinen huonotuulisuutensa vaihtuu suuttumukseen. Kevät on tullut, valtakunnan itäraja on turvaamatta, mutta kuningas seisoo puolipukeissaan hovinsa edessä kuin huonomaineinen nainen teatterin lavalla. Voi jumalauta, mitä hänen onkaan pakko katsella.

Kaksi hovimiestä astuu kuninkaan luo ja vetää yöpaidan hänen päältään. Hetken seisoo Ruotsin kuningas alasti hovinsa edeessä ja Sprengtportenin toinen suupieli vetäytyy ivalliseen hymyyn. Kuningas Kustaa tekisi kieltämättä viisaammin, jos hän ei esiintyisi ilman vaatteita, sillä nyt näkyy hänen vinoutensa selvästi, vaikka sitä tavallisesti ei voikaan huomata. Kuningas on myös liian hento. Ludvig XIV oli kenties ilman vaatteitakin kaunis, Sprengtporten ajattelee edelleen, mutta Kuningas Kustaan vetovoima on nimenomaan hänen huolellisesti harkituissa liikkeissään ja hyvin hallituissa ilmeissään. Hän ei ole miesmäisesti komea, mutta hänen olemuksessaan on jotain valloittavaa ja rakastettavaa, joka ei jätä ketään kylmäksi. Mutta tuossa asussa – hyi helvetti!

Sprengtportenin omaa karua sotilaan mieltä loukkaa kuninkaan esiintyminen, ja hän vaihtaa kiusaantuneena jalkaa. Jonkun pienen näyttelijättären alkoviin tuo teatteri sopisi – sen Sprengtportenkin hyväksyisi, sillä onhan hänkin mies – mutta keskellä kirkasta päivää hovin miesten nähden… Ei, sellainen on vastoin hänen luontoaan.

Nyt muuan arvokkaan näköinen hoviherra vetää päiväpaidan kuninkaan päälle. Sitten hänelle tuodaan housut, sukat ja lopuksi kengät. Päästyään näin pitkälle kuningas kääntyy hovinsa puoleen, tervehtii heitä nyökäten ja puhuttelee muutamia. Hänen hymynsä on valloittava eikä Sprengtporten voi olla panematta merkille vilpittömästi ihastuneita ilmeitä hoviherrojen kasvoilla.

Kun hoviväki on toivottanut hallitsijalle hyvää huomenta, vetäytyy se hitaasti ovea kohti ja poistuu odotushuoneen kautta. Lopuksi ei kuninkaan makuuhuoneessa ole enää kuin Sprengtporten, joka on liian tyrmistynyt tietääkseen, mitä hänen pitäisi tehdä. Rajaseutua uhkaa hävitys, mutta kuningas pyörittää ympärillään nukketeatteria aivan kuin mitään vaaraa ei olisikaan.

Ursula Pohjolan-Pirhosen romaanista Pohjolan Aurinkokuningas

Octavianus kostaa Julius Caesarin salamurhan

Octavianus ja Marcus Antonius kohtasivat pimeässä. Molemmat olivat väsyneitä ja verestä ja pölystä likaisia, mutta he tarttuivat toisiaan ranteista. He tiesivät oikein hyvin, miten lähellä tappio oli ollut. Mutta triumvirien oli kannattanut ottaa riski, ja sinä yönä voitto oli heidän.

”Hän ei pääse pakenemaan”, Marcus Antonius sanoi. Hänen legioonansa olivat olleet lähinnä etumaata, ja hän oli käskenyt niiden pysytellä taistelukentältä laahustavien sotilaiden kannoilla. ”Motitan hänet, kun hän pysähtyy.”

”Hyvä. En halua päästää häntä livistämään näin pitkän jahdin jälkeen”, Octavianus sanoi. Hänen silmänsä olivat kylmät, kun hän katsoi triumvirikollegaansa, ja Marcus Antoniuksen hymy muuttui väkinäiseksi.

”Löysin eilen illalla muutaman vapauttajan piileskelemästä kaupungissa”, Marcus Antonius sanoi. Se oli liittolaisen rauhantarjous, ja hän oli mielissään nähdessään että Octavianuksen ilmeeseen tuli eloa.

”Käskekää tuoda heidät luokseni.”

Marcus Antonius empi, sillä hän ei pitänyt äänensävystä, joka kuulosti kovasti käskyltä. Mutta Octavianus oli paitsi triumviri myös konsuli. Vielä olennaisempaa oli, että hän oli Caesarin verisukulainen ja perillinen. Marcus Antonius nyökkäsi jäykästi tunnustaen Octavianuksen oikeuden.

***

Octavianus katsoi kylmästi, kun neljä miestä retuutettiin ovesta sisään ja heitettiin lattialle hänen eteensä Filippoin kaupungissa. Hän näki, että heidät oli hakattu rajusti. Suetonius painoi päänsä kyyryyn ja katsoi ihmeissään kirkasta verta, jota tipahteli hänen päänahastaan lattialle. Gaius Trebonius oli kauhusta luunvalkea ja vapisi silmin nähden kyyhöttäessään rähmällään, eikä hän yrittänytkään nousta. Octavianus ei tuntenut kahta muuta. Ligarius ja Galba olivat hänelle pelkkiä nimiä proskriptiolistassa. Mutta hekin olivat olleet mukana salamurhajoukossa, olivat iskeneet tikarin Caesariin vain vuosi ja kymmenen ihmisikää sitten. He katselivat ympärilleen turvonnein silmin. Galban kädet oli sidottu, joten hän pystyi vain niiskuttamaan nenästään putoilevaa verta.

Mies joka nousi katsomaan heitä oli nuori ja vahva, eikä hänessä näkynyt merkkiäkään siitä, että hän oli osallistunut sinä päivänä taisteluun. Suetonius nosti päätään tuon kiinnostuneen katseen alla ja käänsi sen sitten sivuun sylkäistäkseen verta puulattialle.

”Tuleeko teistä nyt keisari, Caesar?” Suetonius kysyi. ”Mitähän Marcus Antonius mahtaa siitä tuumia?” Hän hymyili katkerasti paljastaen veriset hampaansa. ”Vai kaatuuko hänkin teidän kunnianhimoonne?”

Octavianus kallisti päätään ja näytti menneen ymmälleen.

”Minä olen Rooman kansan puolustaja, senaattori hyvä. Te ette näe edessänne keisaria, mutta kylläkin Caesarin koston, jonka olette omilla teoillanne ansainnut.”

Suetonius nauroi – hänen pirstotusta ruumiistaan kumpuava ääni kuulosti hinkuvalta. Huulista alkoi vuotaa verta, kun ruvet aukesivat, ja hän irvisti nauraessaan.

”Olen todennut Caesarin valehtelevan ennenkin”, hän sanoi. ”Te ette ole ikinä ymmärtäneet tasavaltaa, sitä haurasta kokonaisuutta. Te Octavianus, olette vain mies, jolla on polttorauta kädessä ja joka katselee suurempien miesten kirjakääröjä. Te näette vain kuumuutta ja valoa ettekä ymmärrä, mitä olette polttanut, ennen kuin se on lopullisesti kadonnut.”

Octavianus hymyili silmät välkehtien.

”Minä kuitenkin pääsen näkemään sen”, hän sanoi hiljaa. ”Mutta te ette pääse..”

Hän viittasi Suetoniuksen takana seisovalle sotilaalle, ja mies kumartui veitsi kädessä. Suetonius yritti riuhtaista itsensä vapaaksi, mutta hänen kätensä oli sidottu eikä hän pystynyt väistämään terää, kun se viilsi hänen kurkkunsa auki. Hänen päästämänsä ääni oli karmiva, kun hän katsoi ylös Octavianukseen vihaisensa ja hämmästyneen näköisenä. Octavianus katsoi vuorostaan häntä, kunnes hän kellahti kasvoilleen, ja käänsi katseensa vasta, kun Gaius Trebonius päästi murtuneen surunhuudon.

”Anotteko te armoa?” Octavianus kysyi häneltä. ”Kutsutteko jumalia avuksi? Te ette tarttuneet tikariin maaliskuun iduksensa. Saattaisin perua teidänlaisenne miehen kuolemantuomion.”

”Anon, minä anon armoa!” Trebonius parkui silmät pelosta suurina. ”En ollut paikalla iduksena. Jättäkää minut henkiin, teillä on siihen valta.”

Octavianus pudisti pahoittelevasti päätään.

”Te olitte mukana”, hän sanoi. ”Taistelitte minun vihollisteni puolella, ja minulle on selvinnyt, etten ole armelias mies.”

Caesarin murhaajat ateenalaisessa kylpylässä neuvonpidossa

Suetonius ei huomannut, että hänen tukkansa oli höyryn ja öljyn vaikutuksesta ohuilla käärmeenhännillä, eikä hän yrittänytkään peittää kaljuaan. Hän nosti päänsä pöydästä, jolla makasi, ja näki muiden lekottelevan silmät kiinni.

”Niin nautinnollista kuin onkin löytää Ateenasta kelvollinen roomalainen kylpylä, meillä on puhuttavaa”, hän sanoi.

Brutus päästi äänen, joka muistutti huokaisua, mutta nousi silti istualleen. Muut tekivät samoin – Suetonius laski käsivartensa veltolle möhömahalleen ja ryppyisille reisilleen. Kylpylässä mies menetti kaiken arvokkuutensa, ja hän kaipasi toogaansa.

”Millä asialla tulitte luokseni?” Brutus kysyi. ”Tarkoitukseni oli mennä kuulemaan oraattori Thenestä, joka puhuu agoralla.”

”Kannattaako häntä käydä kuulemassa?” Cassius kysyi. Brutus kohautti olkapäitään ja huitaisi kädellään.

”Tiedetäänhän nuo kreikkalaiset. He näkevät maailmassa pelkkää kaaosta eivätkä tarjoa ratkaisuja. Pitävät paljon melua tyhjästä verrattuna roomalaisiin ajattelijoihin. Me olemme sentään pragmaattisia. Kun näemme kaaosta, tallomme sen hengiltä kuin käärmeen.”

”Minä olen aina pitänyt kreikkalaisia pöyhkeilijöinä”, Cassius totesi. ”Muistan yhden kreikkalaisen, joka väitti heidän keksineen kerrassaan kaiken jumalista seksiin. Huomautin miekkoselle, että roomalaiset omaksuivat heidän aatteensa ja jalostivat niitä. Areesta tuli Mars, Zeuksesta Juppiter. Ja vaikka emme suinkaan voineet jalostaa seksiä, me kuitenkin keksimme kokeilla sitä naisten kanssa.”

Brutus nauroi ja läimäytti Cassiusta olalle.

”En haluaisi keskeyttää filosofista keskusteluanne”, Suetonius sanoi siihen väliin, ”mutta meillä on pakottavampaakin juteltavaa.”

Cassius ja Brutus loivat toisiinsa huvittuneen katseen, ja Suetonius huomasi sen. Hänen suunsa kiristyi paheksuvaksi viivaksi. Gaius Trebonius tyytyi seuraamaan sivusta. Hänellä ei ollut riittävää itsevarmuutta osallistua keskusteluun.

”Kerrohan siis”, Brutus sanoi huokaisten. Hänellä oli herkullisen raukea olo. ”Mikä tai kuka sai sinut lähtemään Syyriasta, Cassius?”

”Kukapa muu kuin Caesar”, Cassius vastasi. ”Tiesitkö hänen perustaneen triumviraatin?”

”Marcus Antoniuksen ja jonkun Lepidus-nimisen sotapäällikön kanssa. En ole sentään niin kaukana Roomasta, ettenkö kuulisi sellaisia uutisia.”

”Hän on kahmaissut itselelleen keisarin valtuudet!” Suetonius kivahti kyllästyttyään vetämättömään rupatteluun. ”Hän toimii diktaattorin tapaan, myy meidän kiinteistöjämme ja pitää lakia pilkkanaan. Joko tiedät proskriptiosta?”

Brutus hymyili irvistäen. ”Minä olen listassa, sen verran tiedän. Entä sitten? Tekisin hänen asemassaan samoin.”

”Vaikka kuinka teeskentelet, et ole noin vain valmis alistumaan siihen, että toinen Caesar nousee valtaan”, Suetonius sanoi sapekkaasti.

Brutus tuijotti häntä kylmästi, kunnes Suetonius käänsi päänsä pois.

”Pidä varasi, Suetonius, ainakin minun seurassani. Minä olen sentään Ateenan käskynhaltija. Sen sijaan en oikein tiedä, mikä sinä olet olevinasi.”

Suetonius katsoi häntä ällistyneenä, ja Cassius virnisti ja kääntyi selin kätkeäkseen ilmeensä.

”Minulta on riistetty kaikki! Se minä olen, riistetty! Minä olen yksi vapauttajista. Pelastin Rooman siltä mielipuoliselta tyrannilta, joka piti tasavaltaa pilkkanaan ja tuhosi vuosisataisen kulttuurin kahmimalla niin paljon valtaa, ettei pysynyt aisoissa. Se minä olen, Brutus. Mutta kuka sinä olet?”

Brutus suhtautui Suetoniuksen purkaukseen kuin rakin räksytykseen, mutta hänen hymynsä kiristyi. Suetonius odotti vain hetken ennen kuin jatkoi. Sanat tulvivat hänen suustaan; hän oli padonnut ne sisimpäänsä liian pitkäksi aikaa.

”Ja huolimatta kaikesta siitä, mitä olen tasavallan hyväksi tehnyt, sukutaloni on riistetty minulta, lainvoimainen armahdukseni on kumottu ja minun henkeäni uhataan. Olen jopa täällä Kreikassa vaarassa, koska kuka hyvänsä roomalainen saattaa tarttua tilaisuuteen ja katkaista minulta kaulan ansaitakseen kokonaisen omaisuuden. Luuletko sinä, Brutus olevasi koskematon? Emme voi sallia, että menettäisimme tässä vaiheessa kaiken, koska joku Caesarin äpäräsukulainen yrittää kaapata vallan, jota ei ole ansainnut. Hän kaataa meidät kaikki, ellemme estä häntä.”

”Senaattori kuulostaa nyt pelästyneeltä akankäppänältä”, Brutus sanoi. ”Yritä muistaa arvokkuutesi. ”

”Minäkö tässä olen arvokkuuteni unohtanut?” Suetonius kysyi ääni voimistuen. Brutus käänsi hänelle selkänsä, ja Suetoniuksen suu loksahti hämmästyksestä auki.

”En ole ollut jouten, Cassius”, Brutus sanoi. ”Olen paiskinut töitä täällä olevien legioonien ja neuvostojen kanssa saadakseni heistä uskolliset alaiset. Olen korottanut veroja, jotta pystymme rahoittamaan vielä kaksi legioonaa, lähinnä kreikkalais-roomalaisia miehiä, mutta riuskoja sotilaita. He harjoittelevat päivittäin ja ovat yksin minun, he ovat vannoneet valansa minulle. Pystytkö sanomaan samaa omistasi?”

Cassius hymyili. ”Minulla on seitsemän legioonaa Syyriassa ja neljä Egyptissä. Saan kentälle yksitoista täysvahvuista legioonaa, joilla on hyvät varusteet ja toimiva huolto. He arvostavat tasavaltaa, ja jos Caesarin kannattajat eivät myrkytä heitä korvaan kuiskuttelemalla, he ovat ehdottoman uskollisia Rooman vapauttajille. En ole haaskannut aikaani. Sinä tiedät minut ja tiedät, etten sortuisi moiseen.”

Brutus oli mielissään kuullessaan lukumäärän, nyökkäsi tyytyväisyyden merkiksi ja katsoi jälleen Suetoniusta.

”Tunnenhan minä”, Brutus sanoi. ”Asia on katsos niin, Suetonius, että Cassius ja minä olemme tehneet yhteistyötä. Me olemme keränneet kokoon sotajoukon sillä välin kun sinä keikistelit ja jaarittelit joutavia Roomassa.”

Suetonius oli alasti, joten he näkivät punoituksen, joka kiiri hänen vihaisilta kasvoiltaan nivusiin asti.

”Minä oli sen, joka varmisti meidän kaikkien tulevaisuuden luovuttamalla laivaston Sextus Pompeiukselle!” Suetonius huudahti. ”Jos Bibilus ja minä emme olisi saaneet sitä aikaan, sinä Brutus voisit odottaa sotajoukon maihinnousua jo tänä vuonna. Siitä on kiittäminen minun ʼkeikistelyäniʼ, siitä että meillä on nyt tarvitsemamme lisäaika.”

”Olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että se oli hieno päätös”, Cassius sanoi sovittelevasti laukaistakseen kireän tunnelman. ”Sextus Pompeius on nuori, mutta hänet tunnetaan siitä, että hän suhtautuu Caesarin nurkkakuntaan vihamielisesti. Oletko ollut yhteyksissä häneen?”

”Olen”, Brutus vastasi. Hän huomasi Suetoniuksen ilmeen ja kohautti olkapäitään. ”Hänellä on lännen ainoa laivasto, eikä nimestäni ole siinä leirissä haittaa. Totta ihmeessä olen ollut yhteydessä häneen. Tiesitkö että Cascan veljekset pääsivät hänen luokseen?”

”En tiennyt”, Cassius vastasi. ”Hyvä. Tosin heidän tilansa on myyty ja rahat on kähmitty valtion kirstuun.”

”Sitäkin paremmalla syyllä heidän kannattaa pysyä meidän puolellamme”, Brutus sanoi. ”En halua tässä vaiheessa yllätyksiä. Voimme nousta laivaston avulla maihin Rooman alueelle tai jäädä odottamaan heitä tänne. Kyllä, Suetonius, minä tiedän että he tulevat. Octavianus ja Marcus Antonius eivät voi katsoa meitä läpi sormien, kun Roomasta loppuu vilja. Heidän on pakko tulla. He purjehtivat Kreikkaan ja nousevat maihin kuten Julius Caesar käydessään Pompeiusta vastaan. Mutta luulen, että tällä kertaa he menettävät puolet miehistään, kun Sextus passittaa heidät merenpohjaan. Sanopa Cassius, olenko minä oikeassa?”

”Toivottavasti”, laiha senaattori vastasi. ”Se on meidän paras mahdollisuutemme tehdä tästä kaikesta loppu.” - Conn Igguldenin romaanista Jumalten veri.

Vanhoja uskomuksia ja taikoja: kuolema

Kuoleman edellä ihminen näkee ja kuulee kaiken, mitä hänestä puhutaan ja hän liikkuu jo toisessa maailmassa.

Mouhijärvi 1946

Kun joku talon asukkaista kuolee, avataan ovi ja pellit jotta henki pääsisi lähtemään rauhallisesti.

Korpiselkä 1933

Hengenlähtö. Loppu kun tulee, niin silloin kaikki herätetään talossa. Kuoleman haltia on silloin liikkeellä ja jos joku nukkuisi, niin voisi saada senkin haltuunsa, kun on kerran jo yhden saanut.

Kittilä 1933

Vanhoja piikoja on hotaistava housuilla, jos henki vaikeasti lähtee kuollessa. Vanhoja poikia hameella hotaistaan.

Ilomantsi 1915-22

Jos kuolleen oikea silmä jää raolle tietää se sitä, että seuraava kuolija perheessä on miespuolinen; vasemman silmän auki jääminen taas tietää naispuolisen kuolemaa.

Maaria 1941 

Hukkunut kuulee kaikki. Ei pidä olla pahoillaan eikä puhua siitä. Sillä on paha mieli, kun kuulee että on hukkunut. Pitää olla iloinen vain. Mutta heti kun se on maalle nostettu, se ei enää tiedä mitään.

Rovaniemi 1932

Puhu suusi puhtaaksi ettei se kuollessa auki jää. Tässä on mainittava kansan uskomus, että jos kuolleen henkilön suu jää auki, niin sanotaan hänen eläessään salanneen jonkun asian joka olisi pitänyt puhua. Tästä uskomuksesta on kai sananparsikin johtunut.

Vihti 1937

Jos ruumiiseen pistää pukiessa neulalla, niin se käypi valittamassa.

Vihanti 1891

Ruumiin vuode ja ruumiskirstun lastut ovat poltettavat, ettei ruumis tuottaisi taloon mitään onnettomuutta ja vahinkoa.

Pihtipudas 1893

Ruumiin sukat. Kuolleen jalkaan pannaan sukat vaihdokseen, oikean jalan sukka vasempaan jalkaan ja päinvastoin. Kuollut ei pääse kävelemään? Tapana on sanoa, kun joku panee sukat erehdyksessä vaihdoksiin: ”Panet jalkaasi kuin kuolleen sukat.”

Iitti 1891

Kun kuollut on talossa, ei annettu mitään tuotteita vieraille rahalla eikä ilmaiseksi. Se viepi muuten onnen mukanaan.

Kangaslampi 1894

Jos sattuu kuollutta säikähtämään, ei pelko haihdu, ellei käy yksin ruumista katsomassa ja kädellään koittamassa.

Iisalmi 1938

Hullu ja kaatuvatautinen on ruumisarkkuunsa pantava mahalleen, silloin ei vika jää sukuun.

Liperi 1959

Arkkuun pantiin: parhaat vaatteet, kintaat käteen, lakki päähän, rahoja, viinapullo ja sitä evästettiin. Jämsässä kun muori kuoli tapettiin kukko vainajan lähtöä tehdessä, ettei tämä kuoltuaan ottaisi isompaa eläintä. Varakkaat antoivat isompia uhreja, mutta vähävaraisilla ei ollut varaa.

Jämsä 1909

Jos ruumisarkun kantta ei naulata lujasti kiinni, tulee ruumis valittamaan siitä jälkeenpäin naulaajalle.

Helsinki 1892

Jälkiruokia 1950-luvulta

Nugaahyytelö

Nugaa:

* 50 grammaa sokeria
* 40 grammaa manteleita

Kiisseli:

* 4 munankeltuaista
* 40 grammaa sokeria
* 2 ½ desilitraa tavallista kermaa
* 4 liivakkoa
* 2 ½ desilitraa sakeaa kermaa

Nugaa: Silppua mantelit verrattain hienoksi. Pane ne ja sokeri yhtaikaa huolellisesti puhdististettuun pannuun. Pane pannu tulelle ja hämmennä seosta puulusikalla, kunnes sokeri on täysin sulanut ja muuttunut vaaleanruskeaksi. Kaada seos voidellulle pellille jäähtymään. Leikkaa se jäähtymisaikana hakkuuraudalla tai veitsellä ruutuihin. Taita ruudut irti toisistaan vasta aivan jäähtyneinä. Murskaa näin saamasi karamellit joko huhmareessa tai kaaviloimalla niitä voipaperin välissä, mutta tee tämä vasta juuri ennen kuin käytät murskaa mausteena tai koristeena, sillä se kostuu nopeasti.

Hyytelö: Vatkaa munankeltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Kiehauta tavallinen kerma ja kaada se munavaahdon joukkoon, jota on samalla voimakkaasti vatkattava. Kaada seos kasariin ja vie tulelle. Sekoita joukkoon liotetut, kuiviksi painellut liivakot. Vatkaa kiisseliä jatkuvasti, kunnes se sakenee ja alkaa poreilla. Kaada se silloin kulhoon ja jatka vatkaamista, kunnes enin kuumuus on haihtunut. Kun seos on jäähtynyt, sekoita joukkoon murskattu nugaa, ja kun se alkaa saota, hämmennä kovaksi vaahdoksi vatkattu sakea kerma joukkoon. Kaada hyytelö kylmällä vedellä huuhdeltuun vuokaan hyytymään. Juuri ennen tarjolle vientiä kasta vuoka kuumassa vedessä ja irrota hyytelön reunat vuoasta teräväkärkisellä veitsellä. Kaada hyytelö tarjoiluastiaan. Voit koristaa sen vielä murskatulla nugaalla, mutta siinä tapauksessa nugaata on tehtävä hieman runsaammin. Nugaahyytelö on toki suuritöinen, mutta erittäin herkullinen ja hieno jälkiruoka.

Korppuvanukas

* ½ litraa korppujauhoja

* 1 kahvikupillinen marjasosetta tai hilloa
* 1 teelusikallinen hienonnettua kanelia
* 1 desilitra maitoa tai laimennettua mehua
* ½ desilitraa sulatettua voita

Voideltuun vuokaan pannaan kerroksittain korppujauhoja, hienonnettua kanelia ja marjasosetta. Päällimmäinen kerros korppujauhetta. Neste ja sulatettu voi kaadetaan päälle. Paistetaan uunissa vaaleanruskeaksi ja tarjotaan karamelli- tai vaniljakastikkeen kanssa.

Kaurajälkiruoka 4 hengelle

* 2 desilitraa kaurahiutaleita

* 6 desilitraa vettä
* 150 grammaa kuivia sekahedelmiä tai omenoita
* 4 desilitraa vettä
* sokeria maun mukaan

Kaurahiutaleet pannaan veteen turpoamaan vuorokaudeksi. Sekahedelmät pestään ja pannaan samoin veteen yhtä pitkäksi ajaksi. Jos halutaan, ne maustetaan sitten sokerilla. Liotetut keittämättömät kaurahiutaleet nostetaan jälkiruokavadille ja niiden päälle liotetut keittämättömät hedelmät. Haluttaessa vati voidaan koristella kermavaahdolla. Tarjotaan kerman tai maidon kanssa.

Tällainen ruoanvalmistustapa tuntuu monesta varmasti oudolta, mutta kokeiltuanne voitte todeta sillä tavalla saavan paitsi erittäin terveellistä sekä myös hyvän makuista ruokaa.

Parfyymien varhaishistoriaa

Jo yli 5000 vuotta sitten uhrikiveltä nousivat palavien puuaineiden ja hartsin savupatsaat taivasta kohti, jotta yläkerrassa tultaisiin suopeiksi rukoilijoille. Vanhin jälkipolville säilynyt runoelma Gilgames-eepos kertoo muinaisbabylonialaisen Noan polttaneen setripuuta ja mirhamia kiitokseksi pelastumisestaan vedenpaisumuksesta, ”ja tuoksu kohosi miellyttävänä jumalien neniin”.

Babylonian kehityttyä suureksi kalliiden mausteiden rahtauspaikaksi, olihan sillä kaupan miltei kaksisataa erilaista tuoksuvaa ainetta. Herodotos tiedottaa että Baal-Mardukin kultaisilla alttareilla poltettiin vuosittain 26 000 kiloa suitsukkeita. Persialaiset toivat saman verran suitsukkeita Arabiasta. Nykyisen Jemenin alueella Arabian eteläkärjessä oli kadehdittujen saborien omistamia kokonaisia metsiköitä. Pieniä uhripuita siis, joiden runkoa vain he osasivat viiltää hartsin saamiseksi, joskin vain kolmesataa saborisukua osasi tämän taidon. Oikeus uhripuiden käsittelyyn oli perinnöllinen, niinpä nämä suvut nimitettiin pyhiksi.

Sitä vastoin Egyptin faaraot lähettivät sotajoukkoja Puntin salaperäiseen suitsukemaahan, joka sijaitsee nykyisen Eritrean ja Somalimaan välissä. He toivat kotimaahansa suuret määrät hyväntuoksuisia kasveja. Ennen kaikkea he osasivat käsitellä kellertäviä jyviä, joiksi suitsukepuiden nestemäinen erite jähmettyi. Suitsuketta, mirhamia ja kultaa ei kutsuttu aiheetta kolmen itämaan tietäjän lahjoiksi. Hartsit olivat muuten yhtä kalliita kuin kulta. Kirkoin piireissä käytetään edelleen suitsuketta, josta käytetään hajuvesiteollisuudessa nimeä ”olibanum”.

Muinaiset egyptiläiset suitsuttivat kolmesti päivässä tuoksuvia savupatsaita auringonjumalansa kunniaksi. Auringonnousun aikaan he polttivat makeaa hartsia, keskipäivällä kitkerää mirhamia ja illalla ”kyfiä”, joka oli valmistettu kuudestatoista voimakastuoksuisesta aineesta. Pyhä savu oli säädetty myös juutalaisten jumalanpalvelussuitsutukseen. Erästä poikkeuksellisen hyväntuoksuista elemi-hartsia käytettiin intialaisissa pyhäköissä uhraamiseen. Santelipuuta, balsamia ja suitsuketta paloi kiinalaisissa temppeleissä sekä kartagolaisten juhlapaikkojen korkeissa kyntteliköissä. Sellaiset kalliit uhrisavut maksoivat tietenkin enemmän kuin nykyajan parfyymit. Kun Aleksanteri Suuri lapsellisessa hölmöydessään heitti paljon pyhää suitsuketta alttarille, hänen kasvattajansa Leonidas kielsi häntä huomauttaen pilkallisesti, että myöhemmin hän voisi heittäytyä tuhlaavaiseksi monta kertaa kukistettuaan suitsuketta tuottavat kansat. Tarina kertoo että Aleksanteri Suuri otti ensimmäisestä kerrasta opikseen. Niilin valloitusretkeltään hän lähetti viipymättä vanhalle oppimestarilleen laivalastillisen suitsuketta, jolla hän tästä lähtien voisi palvoa ylen määrin jumalia. Keisari Nero puolestaan antoi puolisonsa polttohautajaisissa kohota ilmaan suitsuketta enemmän kuin koko Arabia pystyi tuottamaan vuodessa. Manalan jumalien kunnioittaminen oli sinänsä viisasta, mutta niin runsas uhraaminen oli pikemminkin tuhlausta kuin kunnioitusta.

Ei ollut mikään että pyrittiin korvamaan arvostettuja puuaineita ja hartseja keinotekoisilla tehdasmaisilla tuoteratkaisuilla. Aleksandriasta varastettiin kuitenkin silloin niin paljon aitoa suitsuketta, että tehtaan johto otti käyttöön ankarat varotoimet. Työläisille määrättiin esiliinat ja kasvojen eteen kiinnitettiin naamari tai tiheä verkko ja kaiken lisäksi ennen tehtaalta poistumista riisuttiin kaikki vaatteet.

Suitsuketta ei poltettu aina vain hyvän tuoksun vuoksi, vaan myös tautien ehkäisemiseksi. Luonnolliset kokemukset ja lääketiede sekoittuivat taikauskoon. Babylonialaiset ja assyrialaiset koettivat ajaa tautipaholaista sairaasta ruumiista mirhami- ja suitsukepilvin. Galbaanikumihartsin tervehdyttävän vaikutuksen keksi maineikas kreikkalainen lääkäri Hippokrates. Kiinassa keksittiin kamferin lisäksi monia muita arvokkaita rohdoksia. Kamferi tuotiin myöhemmin Syyrian kautta Eurooppaan.

Ateenassa ja Roomassa sytytettiin myös epidemioiden uhatessa kadunkulmissa tuoksuvia puuaineita ja yrttejä. Keskiajan ihminen taisteli vaikeita kulkutauteja vastaan ”ruttotulella”. Sitä kutsuttiin myös ”tuskantuleksi”, samalla uskottiin kastanjan, santelipuun, tyymin, salvian, laakeripensaan, laventelin ja rosmariinin parantavaan vaikutukseen. Ruton aikana saadut kokemukset laventelin parantavuudesta johtivat Englannissa 17.vuosisadalla ensimmäisiin yrityksiin valmistaa laventelivettä, josta myöhemmin kehittyi tunnettu Englantilainen vientituote. Vieläkin sirotellaan rosmariinia ”ruton ehkäisemiseksi” Lontoon Lord Mayorin virkaanasettajaisissa – niiden aikojen muistoksi jolloin rosmariini auttoi kaikkiin vaivoihin joko juotuna tai poltettuna. Saksan vanhojen kaupunkien tileissä esiintyy yleisten juhlamenojen yhteydessä ”kukat ja herkut” sekä ”troskit ja kynttilät”. Nämä vanhat kynttilät valmistettiin vanhan reseptin mukaan katajasta, santelipuusta, aloesta, suitsukkeesta ja niin edelleen käyttäen apuna lehmuksen hiiltä ja paloviinaa. Näiden kynttilöiden piti varjella myös tartuntaudeilta.

Kautta aikojen on poltettu suitsukkeita uhrina mystiselle Profit-jumalalle. Jo ensimmäisellä vuosisadalla ajanlaskun jälkeen kirjoittamassaan luonnonhistoriassa Plinius suuttui, kun barbaarit sytyttivät kiukuissaan tuleen kokonaisia metsiköitä. Tästä johtuen hyväntuoksuisten puuaineiden hinnat kohosivat nopeasti, niinpä naula kanelia maksoi 1000 denaarin asemasta 1500 denaaria. Hollantilaiset polttivat siihen aikaan tavattoman kalliita ja nykyäänkin arvostettua muskottia ja kanelia sellaiset määrät, että koko maa tuoksui hyvälle. Tällainen tuhlailu piti hinnat korkeina, myös tuoksuvan ”tuskasavun”, jota kuitenkin kaupiteltiin halvemmalla ruton ehkäisyyn.

Vanhoja uskomuksia ja taikoja: luonne ja taidot

Jos juo kahvin seisaaltaan, tulee kiukkuiseksi. 
Alavus 1936

Jos uuniluutooja hiilikoukkuva pietää pitkään tuvassa, ni immeiset tulloo laiskaksi. Lapset tulloo laiskoja.  
Kangasniemi 1934

Uimariksi ja uimaan oppii hyvin, jos syöpi niin vanhaa leipää joka on homehtunut. Kertojamme sanat: ”Syöpi hometta leipää!”  
Aunus 1938

Joka on hyvä valehteleen, se osaa tehdä myöskin hyviä tuokkosia. 
Eräjärvi 1936

Jos korvat häälyvät puhuessa, niin silloin ihminen valehtelee.  
Kokemäki 1938

Joka on paha kutiamaan, niin hänen sanotaan olevan pahan luulemaan. 
Kurikka 1904

Vanha taikauskomus. Vanhaan aikaan uskottiin niin, että lempeäluontoisen ja lyhytvihaisen henkilön hiki lähti helposti pestessä hänen alusvaatteistaan. Häijyluonteisen ja pitkävihaisen henkilön hiki taas lähti hyvin vaikeasti pesussa hänen vaatteistaan. Ja pyykkivaatteiden pesijät hyvin usein arvostelivat hien vaatteista lähdön perusteella erittäinkin tyttöjen ja poikien luonnetta. Jos eivät olleet tilaisuudessa heitä muuten tuntemaan.  
Sortavala 1936.

Kun kulmakarvat ovat nenän kohdalta yhteen kasvaneet, on henkilö kiivasluonteinen.     
Nokia 1939

Kun peukaloa taivuttaa taaksepäin, niin siihen tulee ryppyjä. Jos ne ovat peukalon tyven ja keskinivelen välillä, on henkilö hyväluonteinen, mutta jos ne ovat kauempana, on hän ilkeä – sitä ilkeämpi, mitä lähempänä kynttä ne ovat.     
Lapväärti 1939

Kämmenen keskellä oleva viiva on ikäviiva. Jos se menee yli kämmenen, elää vanhaksi ja päinvastoin. Jos sormien puolinen viiva ei mene sormien väliin, on tarkka, mutta jos se menee, on hupa. Jos miehellä peukalan luona menevät viivat ristiin, on hän hyvä vaimolleen. Kämmensyrjän viivat ennustavat lapsien lukumäärää. 
Juva 1899

Punatukkaisesta sanotaan, että hän on hyvä luonteeltaan, tai sitten äärimmäisen paha.  
Rantsila 1961

Suurisuinen on hyvän laatunen. Jolla on pikkunen ruusunnuppusuu, se on pippuri luonteeltaan.  
Kestilä 1936

Viisauden kulmat. Jos ihmisen ohimoilla on hiuksettomat syvänteet molemmilla puolilla otsaa sanotaan näitä viisauden kulmiksi, sekä sellaisia ihmisiä, joilla on syvät kulmat viisaiksi ihmisiksi. Vihti 1936

Pyöryväinen. Ihmisellä on päässä jonkinlainen keskus, jonka ympäri hiukset ovat kiereisesti asettuneet. Siitä millä kohtaa pyöryväinen on, päätellään kuinka älykäs ja oppivainen ihminen on. Se on hyvä lukeen, jolla pyöryväinen on ottan puolesa. Huonotaitoisemmalla se on enempi takaraivolla. Mouhijärvi 1937

Keväällä kun näkee ensimmäiset muurahaiset ennen käin kukkumista ja niitä kuin syöpi yheksän kolmesta pesästä, yhteen kolme yheksää, niin ei pysty kirot eikä nukuta pitkään. Tulee virkeäksi kuin muurahainen.
Paltamo 1888