Thomas Seymour ja prinsessa Elisabet osa 1

Elisabet vaihtaa varovasti jalkaa. Thomas Seymour on siis vihitty hänen äitipuolensa kanssa. Ensin hän ei uskonut sitä, mutta kun Seymour itse vakuutti asian olevan niin, ei hän enää voinut epäillä.

Ja kuitenkin on käsittämätöntä, että Seymour on ottanut Katariina Parrin puolisokseen. Siitähän on vain pari kuukautta, kun hän kosi Elisabetia. Se tapahtui eräänä iltapäivänä Chelsean palatsin puutarhassa, kun Seymour tuli tavanmukaiselle vierailulleen. Elisabet istui ulkona lukemassa, kun hän äkkiä huomasi Seymourin. Tämä seisoi hänen edessään pitkänä ja komeana, ruskettuneet, ahavoituneet kasvot puoliksi tumman parran peitossa.

”Toivottavasti en häiritse Teidän ylhäisyyttänne”, Seymour sanoi, otti sulkatöyhtöisen hatun päästään ja kumarsi.

”Ei, ette tietenkään”, Elisabet sopersi.

Merkillistä että Seymour kohteliaasta tervehdyksestään ja alamaisesta kumarruksestaan huolimatta vaikutti aina röyhkeältä ja hiukan liian itsevarmalta. Se että hän seisoi kuninkaantyttären edessä, ei tuntunut lainkaan häkellyttävän häntä. Tavallaan tämä ärsytti Elisabetia, mutta toisaalta hän kyllä tiesi, että juuri Seymourin varmuus ja omahyväisyys miellyttivät häntä.

”Se on hyvä”, Seymour sanoi ja istuutui penkille Elisabetin viereen, ”sillä minulla on tärkeää asiaa.

Elisabet katsoi miestä hämmästyneenä. Tämä istui rauhallisen näköisenä, nojautui taaksepäin ja ojensi pitkät jalkansa. Elisabet tunsi itsensä yhtä hämilliseksi kuin aina muulloinkin Seymourin seurassa. Tämän rohkeus ja miehekkyys, sanavalmius ja karkeus kiehtoivat häntä.

Seymourista kerrottiin sitä paitsi, että hän taisteli lakkaamatta merirosvoja vastaan Englannin rannikoilla. Häntä sanottiin ainoaksi mieheksi, jota merirosvot todella pelkäsivät. Sen lisäksi väitettiin, että Seymour oli hankkinut Scilly-saaret itselleen ja että hän sopivan hetken tullen asettuisi asumaan niille ja hallitsisi ympäröiviä meriä mielensä mukaan. Hänellä kuului olevan vielä paljon rahaa, jalokiviä ja kultaa – osaksi kai merirosvoilta otettuja.

”Minä olen aikonut pyytää holhoojaneuvostolta lupaa saada ottaa teidät puolisokseni”, Seymour sanoi rauhallisesti.

”Minut?” Elisabet kysyi hämmästyneenä.

”Niin tietysti”, Seymour vastasi ja tarttui toisella kädellään Elisabetia leuasta. ”Te olette viehättävin nuori neiti, jonka olen koskaan tavannut.. Jo silloin, kun näin teidät veljenne kuningas Edvardin ristiäisissä, päätin että kerran vielä kosin teitä.”

”Mutta minähän olin silloin vain nelivuotias”, Elisabet huomautti.

”Todellinen kauneus näkyy jo siinä iässä”, Seymour vastasi huolettomasti.

Sitten hän otti Elisabetin kasvot käsiensä väliin ja suuteli tätä. Elisabet tunsi Seymourin parran poskiaan vasten ja näki miehen silmät aivan läheltä. Kun Seymour painoi suunsa hänen huulilleen, hänen teki mieli vetäytyä kauemmaksi, mutta Seymour piti hänestä lujasti kiinni.

--Kuninkaan holhoojaneuvosto kielsi hänen ja Seymourin avioliiton, Somersetin herttua, Thomas Seymourin veli, vastusti sitä ankarasti. Hän pelkäsi – niin Elisabet kuuli hovissa puhuttavan – että Thomas-veli saisi liikaa vaikutusvaltaa, jos menisi naimisiin kuninkaan tyttären kanssa.

Seymour kirosi ja raivosi kuultuaan veljensä ja holhoojaneuvoston vastauksen, mutta se ei hyödyttänyt mitään.

Sitten niin, sitten se tapahtui. Noustessaan eräänä aamuna viiden aikaan vuoteesta avaamaan ikkunaa Elisabet näki, miten palvelija avasi talon oven ja laski Thomas Seymourin sisään. Elisabetin ensimmäinen ajatus oli rientää kysymään, mitä oli tapahtunut. Ettei vain Edward ollut sairastunut? Kun Elisabet kiireissään veti aamupukua ylleen, tiedusteli rouva Kat Asley, hänen kotiopettajansa ja lähin uskottunsa, miksi hän tahtoi yhtäkkiä pukeuta.

”Lordi Thomas tuli juuri palatsiin”, Elisabet selitti. ”Minun täytyy mennä kysymään, onko sattunut jotain erikoista. Ettei vain Hänen Majesteettinsa...”

Kat Ashley katsoi Elisabetia ensin pitkään ja kääntyi sitten selin häneen.

”Kat, te tiedätte, sanokaa, eihän kuningas vain ole sairaana?”

”Ei, ei älkää hätäilkö. Hänen Majesteettinsa on aivan terve.

”Mutta miksi lordi Thomas tulee tähän aikaan? Kat, kertokaa.”

”Ehkä lordi Seymourilla on asiaa kuningatar Katariiinalle”, rouva Ashley vastasi vältellen.

”Mutta tähän aikaan?”

”Lordi Seymourilla on aina ollut omat tapansa, niin kuin Teidän Ylhäisyytenne hyvin tietää. Jos häntä huvittaa, hän tulee vaikka yöllä.”

”Mutta kuningatar tiesi hänen tulostaan”, Elisabet intti. ”Palvelija osasi mennä avaamaan hänelle.”

Kat Ashley kohautti olkapäitään.

”Palvelusväkeä on kautta aikojen ollut helppo lahjoa.”

Sen enempää rouva Ashley ei suostunut kertomaan. Mutta Elisabet päätti itse ottaa asiasta selvän. Ja niin hän huomasi, että Thomas Seymour saapui joka aamu viiden aikaan palatsiin. Palvelija avasi hänelle oven ja johdatti hänet sen jälkeen kuningattaren huoneisiin. Elisabet näki omasta ikkunasta, miten kuningattaren ikkunoista kuulsi heikkoa valoa, kun Seymour kulki huoneiden läpi kynttilä kädessä. Lopuksi mies saapui kuningattaren makuuhuoneeseen ja jäi sinne – ikkunoiden edessä oli kylläkin paksut verhot, mutta niiden reunassa Elisabet näki kalpeata valoa.

Ensin Elisabet oli kauhuissaan, sitten hän itki ja päätti vaatia Seymourilta selitystä. Lopuksi hän ei kuitenkaan sanonut sanaakaan, vaan vältti huolellisesti Seymouria.

Kuinka Thomas saattaa tehdä näin? Elisabet ajatteli. Päivisin hän vakuuttaa rakkauttaan Elisabetille ja öisin hiipii kuningattaren makuuhuoneesee. Ja miten kuningatar suostuu tällaiseen? Hänhän tietää että Seymour rakastaa Elisabetia. Onhan hän kuullut, että Seymour on pyytänyt Elisabetia puolisokseen. Mutta kenties se eolekaan rakkautta. Eikö vain Seymourin oma velikin, Somersetin herttua sanonut että lordi Thomas tavoitteli Elisabetia puolisokseen vain saadakseen lisää valtaa?

Koskaan en tahdo enää tietää Seymourista mitään, Elisabet vakuutti kyyneleet silmissä ja polki jalkaa. Hyvä ettei holhoojaneuvosto suostunut avioliittoon.

Muutamia päiviä Elisabetin onnistui välttää Seymouria, mutta sitten tämä tuli hänen huoneeseensa.

 ”Missä Teidän Ylhäisyytenne on ollut? Olen kaivannut teitä jo monta päivää.”

”Minä – minulla on ollut päänsärkyä.”

”Hyvä luoja, miksi kukaan ei ole kertonut siitä minulle mitään?” Seymour kysyi ja astui Elisabetin eteen. ”Oletteko te nyt taas terve?”

Elisabet tunsi, miten voima katosi hänestä. Seymour oli niin suuri ja miehekäs ja hän seisoi niin lähellä, että Elisabet saattoi tuntea hänen vaatteistaan lähtevän raikkaan ulkoilman tuoksun. Mutta sitten viha pääsi voitolle Elisabetissa, tunne siitä että häntä oli petetty, ja hän katsoi silmät leimuten Seymouriin.

”Minä olen terve, mutta en koskaan, en koskaan enää halua tavata tietä, kuuletteko?”

Hetken Seymour näytti hämmästyneeltä, mutta sitten hän taas tavoitti vanhan rauhallisuutensa.

”Mitä on tapahtunut, Teidän Ylhäisyytenne?”

Elisabet polki jalkaa, ja hänen kasvonsa olivat punaiset.

”Ja sitä te vielä kehtaattekin kysyä!” Elisabet huusi. ”Päivisin te puhutte minulle rakkaudesta ja öisin – öisin te hiivitte äitipuoleni makuuhuoneeseen.”

”Sitäkö se vain oli?” Seymour naurahti ja otti Elisabetin kasvot käsiensä väliin. ”Minä ehdin jo pelästyä, että oli sattunut jotain pahempaa.”

”Pahempaa! Kuinka te uskallatte sanoa noin?” Elisabet riuhtaisi itsensä Seymourin otteesta ja perääntyi pari askelta. ”Mitä hirveämpää voisi enää tapahtua?”

Seymour katsoi Elisabetia pitkään sanomatta mitään, ja Elisabet tunsi, miten kyyneleet alkoivat valua pitkin hänen poskiaan.

”Rakas lapsi”, Seymour sanoi lopulta, kietoi käsivartensa Elisabetin ympärille ja painoi tämän itseään vasten. ”Rakas lapsi, minun olisi kai sittenkin pitänyt kertoa siitä teille.”

”Mistä sitten?” Elisabet kysyi ja hänessä heräsi uusi toivo.

”Kunpa te ymmärtäisitte minua. Minun oli tehtävä jotain, keksittävä sellaista, mihin holhoojaneuvosto ei voisi puuttua. Veljeni ei antanut minulle lupaa ottaa teitä puolisokseni, ja minä päivänä tahansa hän olisi voinut saada holhoojaneuvoston kieltämään minua tapaamasta täällä teitä.”

Seymourin ääni kuulosti hellältä ja hänen käsivartensa olivat turvalliset.

”Mutta mitä se hyödyttää, että te käytte öisin äitipuoleni luona?”

”Rakas lapsi, oletteko te kokonaan unohtanut oman asemanne? Ettekö te tiedä, että olette toinen kruununperimysjärjestyksessä veljenne jälkeen?”

”Mutta mitä se kuuluu tähän?” Elisabet intti.

”Paljonkin. Holhoojaneuvosto on hyvin perillä siitä, ettei teidän sisarenne Maria ole vielä naimisissa, vaikka hän on kohta kolmekymmentävuotias, ja että Hänen Majesteettinsa on hyvin sairaalloinen. Holhoojaneuvosto haluaa teille mieleisen puolison siltä varalta, että te jonakin päivänä olette Englannin kuningatar.”

Elisabet tuijotti hämmästyneenä Thomas Seymouria.

”Minä en missään tapauksessa ole holhoojaneuvoston mieleinen puoliso Teidän Ylhäisyydellenne. Jos veljeni olisi saanut tietää, että minä kuitenkin tapaan teitä, hän olisi syystäkin voinut ajatella, että me kaksi suunnittelemme avioliittoa, sitten kun kuningas Edward on täysi-ikäinen. Hänen Majesteettinsa tuskin ryhtyisi vastustamaan ajatusta.”

”Mutta minkä takia te käytte öisin kuningattaren luona? Se ei kai lainkaan helpota teidän asemaanne?”

”Kultaseni, minulla täytyy olla jokin syy, minkä takia tulen tänne Chelseaan tapaamaan teitä”, Seymour sanoi ja silitti Elisabetin poskea. ”Veljeni ei saa aavistaa, että minä käyn täällä teidän takianne, ja minun täytyy saada nähdä teidät joka päivä.”

”Ja mitä te olette keksinyt, Thomas?” Elisabet kysyi.

Seymour keinutti Elisabetia hiljaa sylissään ja suuteli hänen otsaansa. Sitten hän työnsi Elisabetin käsivarrenmitan päähän itsestään ja katsoi tätä kauan aikaa vaiti.

”Minut on vihitty avioliittoon teidän äitipuolenne kanssa.”

Elisabet tunsi silmiensä rävähtävän suuriksi. Ei, ei, se ei voinut olla totta! Mitä muuta tahansa, mutta ei tätä.

”Se ei ole mahdollista”, Elisabet kuiskasi. ”Ei Thomas, te ette ole voinut tehdä sellaista.”

Seymour painoi Elisabetin taas lujasti itseään vasten.

”Minun oli pakko, pieni rakkaani. Nyt ei edes holhoojaneuvosto voi sanoa mitään, sillä onhan minulla toki oikeus käydä vaimoni luona.”

”Mutta me emme voi koskaan mennä naimisiin”, Elisabet valitti.

”Se ei ole niinkään varmaa”, Seymour vastasi. ”Kun kuningas tulee täysi-ikäiseksi, hän voi hyvinkin suostua meidän avioliittoomme.”

”Mutta äitipuoleni. Mitä hän sanoo tästä kaikesta?”

”Hän ymmärtää meitä ja antoi suostumuksensa.”

”Entä tietääkö hän, että te aiotte erota hänestä, kun Hänen Majesteettinsa tulee täysi-ikäiseksi?”

”Kuningatar Katariina on hyvin viisas nainen”, Seymour vastasi rauhallisesti. ”Tunsin hänet jo ennen kuin hän meni naimisiin kuningas Henrikin kanssa.”--  
Ursula Pohjolan romaanista Neitsytkuningatar ja rakkaus