Nugaahyytelö
Nugaa:
* 50 grammaa sokeria
* 40 grammaa manteleita
* 40 grammaa manteleita
Kiisseli:
* 4 munankeltuaista* 40 grammaa sokeria
* 2 ½ desilitraa tavallista kermaa
* 4 liivakkoa
* 2 ½ desilitraa sakeaa kermaa
Nugaa: Silppua mantelit
verrattain hienoksi. Pane ne ja sokeri yhtaikaa huolellisesti
puhdististettuun pannuun. Pane pannu tulelle ja hämmennä seosta
puulusikalla, kunnes sokeri on täysin sulanut ja muuttunut
vaaleanruskeaksi. Kaada seos voidellulle pellille jäähtymään.
Leikkaa se jäähtymisaikana hakkuuraudalla tai veitsellä ruutuihin.
Taita ruudut irti toisistaan vasta aivan jäähtyneinä. Murskaa näin
saamasi karamellit joko huhmareessa tai kaaviloimalla niitä
voipaperin välissä, mutta tee tämä vasta juuri ennen kuin käytät
murskaa mausteena tai koristeena, sillä se kostuu nopeasti.
Hyytelö: Vatkaa munankeltuaiset
ja sokeri vaahdoksi. Kiehauta tavallinen kerma ja kaada se
munavaahdon joukkoon, jota on samalla voimakkaasti vatkattava. Kaada
seos kasariin ja vie tulelle. Sekoita joukkoon liotetut, kuiviksi
painellut liivakot. Vatkaa kiisseliä jatkuvasti, kunnes se sakenee
ja alkaa poreilla. Kaada se silloin kulhoon ja jatka vatkaamista,
kunnes enin kuumuus on haihtunut. Kun seos on jäähtynyt, sekoita
joukkoon murskattu nugaa, ja kun se alkaa saota, hämmennä kovaksi
vaahdoksi vatkattu sakea kerma joukkoon. Kaada hyytelö kylmällä
vedellä huuhdeltuun vuokaan hyytymään. Juuri ennen tarjolle
vientiä kasta vuoka kuumassa vedessä ja irrota hyytelön reunat
vuoasta teräväkärkisellä veitsellä. Kaada hyytelö
tarjoiluastiaan. Voit koristaa sen vielä murskatulla nugaalla, mutta
siinä tapauksessa nugaata on tehtävä hieman runsaammin.
Nugaahyytelö on toki suuritöinen, mutta erittäin herkullinen ja
hieno jälkiruoka.
Korppuvanukas
* ½ litraa korppujauhoja
* 1 kahvikupillinen marjasosetta
tai hilloa* 1 teelusikallinen hienonnettua kanelia
* 1 desilitra maitoa tai laimennettua mehua
* ½ desilitraa sulatettua voita
Voideltuun vuokaan pannaan
kerroksittain korppujauhoja, hienonnettua kanelia ja marjasosetta.
Päällimmäinen kerros korppujauhetta. Neste ja sulatettu voi
kaadetaan päälle. Paistetaan uunissa vaaleanruskeaksi ja tarjotaan
karamelli- tai vaniljakastikkeen kanssa.
Kaurajälkiruoka 4 hengelle
* 2 desilitraa kaurahiutaleita
* 150 grammaa kuivia sekahedelmiä tai omenoita
* 4 desilitraa vettä
* sokeria maun mukaan
Kaurahiutaleet pannaan veteen
turpoamaan vuorokaudeksi. Sekahedelmät pestään ja pannaan samoin
veteen yhtä pitkäksi ajaksi. Jos halutaan, ne maustetaan sitten
sokerilla. Liotetut keittämättömät kaurahiutaleet nostetaan
jälkiruokavadille ja niiden päälle liotetut keittämättömät
hedelmät. Haluttaessa vati voidaan koristella kermavaahdolla.
Tarjotaan kerman tai maidon kanssa.
Tällainen ruoanvalmistustapa
tuntuu monesta varmasti oudolta, mutta kokeiltuanne voitte todeta
sillä tavalla saavan paitsi erittäin terveellistä sekä myös
hyvän makuista ruokaa.