-- La
Voisin nyökäytti päätään Athénaïsin kertoessa Louise de la
Valliéresta, joka hänen oli saatava tieltään. Louise de la
Valliéren tapaisen naisen karkottaminen noitakonstein ei ennustajan
mielestä ollut kovinkaan vaikeata. Suuremman työn takana olisi
kuningas Ludvigin intohimon herättäminen, mutta tarpeeksi pitkän
ajan kuluessa onnistuisi sekin, La Voisin selitti.
”Mutta
minulla ei ole aikaa odottaa!” Athénaïs huudahti kiukustuneena.
”Minä haluan päästä kuninkaan rakastajattareksi heti!”
La
Voisin vain nyökäytteli päätään.
”Mitä
hyötyä minulla on Louise de la Valliéren syrjäyttämisestä, jos
en samalla saa kuningasta rakastajakseni?” hän tiuskaisi. ”Minä
tahdon kuninkaan itselleni vielä nyt, kun olen nuori ja kaunis.”
”Meidän
on turvauduttava loitsuihin ja taikoihin”, La Voisin vastasi
rauhallisesti.
”Eikö
ole mitään nopeampaa keinoa?” Athénaïs kiirehti. ”Eikö
teillä ole mitään juomaa, jonka avulla kuningas rakastuisi minuun
ja hylkäisi Louisen?”
La
Voisin puisti päätään, ja Athénaïs’ta
raivostutti. Tuo pieni nainen, joka oli pukeutunut tulipunaiseen,
kultaisin kaksipäisin kotkin kirjailtuun pukuun, näytti nyt pitävän
käsissään hänen mahdollisuuksiaan päästä Ranskan hovin
ensimmäiseksi naiseksi. Mutta La Voisin ei ollut lainkaan niin nopea
kuin Athénaïs olisi toivonut. Lemmenjuoman asemasta, joka olisi
herättänyt kuninkaassa äkillisen intohimon, oli rouva de
Montespanin tyydyttävä La Voisinin taikoihin, vaikka hän joka
päivä hätäilikin sitä että aikaa kului.
Athénaïs’n
kärsimättämyydestä huolimatta La Voisin kuitenkin tiesi keinot.
Eräänä päivänä hän saapui Athénaïs’n
sisaren luokse ja ryhtyi siellä taikomaan. Hänen mukanaan oli
Mariette, St Severinin pappi, joka papilliseen asuunsa pukeutuneena
pirskotti Athénaïs’n
päälle pyhää vettä ja luki hänelle Kuninkaiden evankeliumia.
Athénaïs oli yksinkertaiseen harmaaseen pukeutuneena polvillaan
lattialla ja toisiti kerta toisensa perästä loitsun, jonka La
Voisin oli kirjoittanut häntä varten. La Voisin seisoi punaisessa
samettipuvussaan hänen edessään ja heilutti kädessään
suitsutusastiaa, jonka savu sai hänet yhtä mittaa yskimään.
Athénaïs rukoili hartaasti, että kuninkaassa syttyisi intohimo
häntä kohtaan ja että hallitsija viimeinkin huomaisi, miten
mitätön nainen Louise de la Valliére oli. Varmuuden vuoksi
Athénaïs lisäsi loitsuun vielä toivomuksen, että Louise de la
Valliére kuolisi mahdollisimman pian.
Seuraavana
päivänä Athénaïs katseli uteliaana, mitä La Voisinin taika oli
saanut aikaan. Mutta kuningas ei näyttänyt edes huomaavan häntä.
Koko ajan Louisen luona ollessaan Ludvig istui käsi tämän kädessä.
Raivoissaan Athénaïs silloin kiiruhti La Voisinin luo ja vaati tätä
ryhtymään tehokkaampiin toimiin.
”Te
kiiruhdatte liikaa”, La Voisin vastasi ärsyttävän rauhallisesti.
”Jokainen taika vaatii oman aikansa.”
”Mutta
minulla ei ole aikaa!” Athénaïs huusi ja polki jalkaa La Voisinin
edessä. ”Minä haluan kuninkaan rakastajakseni, ja teidän on
keksittävä tehokkaampia keinoja.”
La
Voisin huokaisi ja käski sitten Athénaïs’n
viedä Mariettelle St. Severinin kirkkoon kaksi kyyhkysensydäntä.
Athénaïs hankki vaadittavat sydämet, vaikka niiden saaminen ei
ollut suinkaan niin helppoa kuin hän ensin luuli. Kesyn ja
ystävällisen näköinen kyyhkynen ei ollutkaan niin helposti
tapettava lintu kuin hän oli kuvitellut. Tuntui kuin kyyhkynen olisi
arvannut, että Athénaïs suunnitteli sen kuristamista, ja pysytteli
sopivan matkan päässä. Ketään muutakaan Athénaïs ei uskaltanut
käskeä tappamaan kyyhkysiä, sillä koko taika olisi voinut mennä
pilalle, jos se olisi tullut ihmisten tietoon.
Lopulta
Athénaïs’n
onnistui tappaa kaksi kyyhkystä, joiden sydämet hän inhoa tuntien
otti ja vei Mariettelle. St. Severinin kirkon pappi luki sydämille
messun ja pani ne ehtoolliskalkin alle. Athénaïs de Montespan oli
itse läsnä messun aikana St. Severinin kirkon kappelissa. Messun
jälkeen toisti pappi ne loitsut ja seremoniat, jotka oli jo esitetty
Athénaïs’n
sisaren kotona.
Tämäkään
taika ei vielä tuntunut auttavan, ja Athénaïs purki kiukkuaan La
Voisinille. Tämä kehotti häntä edelleenkin kärsivällisyyteen,
mutta kun Athénaïs toistamiseen ilmoitti, ettei hän enää
jaksanut odottaa La Voisinin loitsujen tulosta, ennustaja totesi,
että heidän olisi siinä tapauksessa turvauduttava lemmenjuomaan.
Tämä oli tosin La Voisinin mukaan hyvin arveluttava keino, sillä
kuningashan saattaisi helposti kuvitella että hänet yritettiin
myrkyttää. Mutta malttamaton rouva de Montespan pyysi La Voisinilta
miehen intohimoa herättävää jauhetta, jonka hän – kuninkaan
tullessa seuraavan kerran Louise de la Valliéren luo – salaa
sekoitti viiniin.
Tällä
kertaa La Voisinin taikatemppu näyttikin vaikuttavan. Juotuaan
viinin kuningas alkoi tuntea selvää mielenkiintoa Athénäis de
Montespania kohtaan ja keskusteli tämän kanssa pitkän aikaa.
Lähtiessään kuningas sanoi toivovansa, että saisi nähdä
Athénaïsin seuraavallakin kerralla tullessaan tapaamaan Louise de
la Valliérea, ja Louise, tuo pikku hupsu, tietysti kutsui Athénaïs
de Montespanin luokseen, kun kuningas taas tuli.
Athénaïs
hymyili rohkeasti omalle peilikuvalleen. Tuon päivän jälkeen oli
kuninkaan katse seurannut häntä aina hovissa, ja hallitsija oli
saapunut yhtä mittaa keskustelemaan hänen kanssaan. Athénaïs’n
oli onnistunut sytyttää Ludvigin intohimo, mutta se ei vielä
riittänyt hänelle. Tosin hän kyllä ymmärsi, ettei kuningas
koskaan voisi ottaa häntä puolisokseen, mutta hän halusi kuitenkin
vahvistaa omaa asemaansa mahdollisimman paljon. Hän ei suinkaan
ollut samanlainen kuin tuo tyhmä Louise, joka oikopäätä meni
kuninkaan kanssa vuoteeseen, kun tämä vain halusi sitä. Ei,
Athénaïs tiesi, että hallitsijan intohimon oli roihuttava täydellä
liekillä, ennen kuin hän saisi suostua tämän rakastajattareksi.
Kuninkaan oli toivottava ja haluttava häntä, sillä se oli ainoa
keino, millä Athénaïs pystyisi säilyttämään kuninkaan
rakkauden.
Kuukausia
hänen oli sitten onnistunut torjua kuninkaan yhä kiihkeämmät
ehdotukset – tietysti silti loukkaamatta hallitsijaa, sillä Ludvig
oli hyvin tarkka kuninkaallisesta arvostaan. Varovasti hän vain
vihjaisi, ettei hän halunnut loukata kuningatar Maria Teresian
tunteita ja muistutti Ludvigia aina tarpeen tullen siitäkin, että
oli itse naimisissa.
Athénaïs
hymähti ja kohautti kauniita olkapäitään. Jos kuningas olisi
saattanut edes aavistaa, miten yhdentekevä markiisi de Montespan oli
vaimolleen! Mutta aivomiehen olemassaoloon oli syytä silloin tällöin
vedota, ettei kuningas vain pitäisi markiisitarta kevymielisenä.
Mutta
nyt kaikki oli valmista. Athénaïs kääntyi sivuttain ja katsoi
itseään pelistä. Hän oli todella kaunis, sitä hän ei voinut
itsekään kieltää. Ei siis ihme, jos kuninkaan katse seurasi häntä
joka päivä yhä tulisempana. Tänä iltana hän antaisi kuninkaalle
periksi, ja niin hänestä tulisi koko hovin keskipiste. Sillä
Athénaïs ei ajatellut hetkeäkään rakastaa hallitsijaansa
syrjässä tai hiljaisuudessa. Hänen oli saatava osakseen kaikki se
kunnia ja loisto, mikä kuului sille naiselle, jonka kuningas oli
suvainnut ottaa rakastajattarekseen.
Athénaïs
nyökkäsi vielä kerran peilikuvalleen ja lähti sitten huoneesta.
Läpi Versaillesin linnan kaikuivat jo musiikin tahdit. Juuri ennen
kuin Athénaïs de Montespan astui juhlasaliin, hän otti kasvoilleen
säteilevimmän hymynsä. Koko salin läpi kuului kohahdus, kun hän
tuli sisään. Se imarteli tietenkin Athénaïs’ta,
vaikka hän olikin tottunut siihen, että herätti kaikkialla
huomiota. Mutta mitä merkitsivät hoviherrojen palvovat katseet!
Vain kuningas kiinnosti häntä, ja kun Athénaïs näki hallitsijan
salin toisella puolella, kohosi hänen kasvoilleen entistäkin
hurmaavampi hymy.
”Te
olette kaunein nainen, jonka olen koskaan nähnyt”, kuningas
kuiskasi hetkistä myöhemmin.
”Teidän
Majesteettinne suvaitsee liioitella”, Athénaïs torjui
vaatimattomasti.
”Mikään
sana ei ole liioittelua, jos se kuvaa teidän kauneuttanne”,
kuningas sanoi. ”Te olette koko hovin kaunistus.”
Athénaïs
soi kuninkaalle säteilevimmän hymynsä, ja tämä puristi häntä
lujasti käsivarresta.
”Tulkaa”,
Ludvig kuiskasi käheällä äänellä. ”Tulkaa, minä en jaksa
odottaa teitä enää päivääkään.”--
Ursula
Pohjolan-Pirhosen romaanista – Versaillesin valtiatar