Nuoren Julius Caesarin karkoitus Roomasta

Tajuton Ferito kiskottiin pois mestattavasksi, ja Sulla ehti olla yksin vain muutaman minuutin ennen kuin oveen taas jyskytettiin ja eri sotilaat tulivat sisään pikku kirjuri kannoillaan. Tällä kertaa hän tunsi sotilaiden välissä kompuroivan nuoren miehen.

”Julius Caesar”, hän sanoi. ”Sinut taidettiin vangita parahiksi, kun temmellys oli vilkkaimmillaan. Antakaa hänen seisoa, hyvät herrat, hän ei ole mikä tahansa mies. Ottakaa rätti hänen suustaan – varovasti.”

Hän katsoi nuorta miestä oli mielissään nähdessään tämän suoristautuvan. Juliuksen kasvoissa oli mustelmia, mutta Sulla tiesi että hänen miehensä eivät uskaltaisi vihoittaa päällikköään runnomalla tätä kovin pahaan kuntoon ennen kuin Sulla olisi langettanut tuomionsa. Julius oli pitkä, noin satakahdeksankymmentä senttiä, ja hänen vartalonsa oli lihaksikas ja ruskettunut. Siniset silmät katsoivat kylmästi. Sulla aisti hänestä säteilevän voiman; se tuntui täyttävän koko salin, kunnes siellä olivat vain he kaksi. Sotilaat, kiduttaja, kirjuri ja orja olivat kaikki unohtuneet.

Sulla kallisti päätään hieman taakse, ja hänen suunsa venyi ystävälliseen ilmeeseen.

”Metella kuoli, ikävä kyllä. Hän tappoi itsensä ennen kuin minun mieheni ehtivät murtautua sisään pelastamaan hänet. Olisin päästänyt hänen menemään, mutta sinä… sinä olet ongelma erikseen. Tiesitkö, että se ukko, jonka otimme vangiksi yhtä aikaa sinun kanssasi, pääsi pakoon? Hän näyttää ujuttaneen köytensä auki ja vapauttaneen sitten toverinsa. Varsin erikoiset seuralaiset jalosukuisella nuorella miehellä.” Sulla huomasi Juliuksen kasvoilla kiinnostuksen kipinän.
”Kyllä vain. Minä olen pannut miehiä etsimään sitä parivaljakkoa, mutta toistaiseksi he ovat vetäneet vesiperän. Jos mieheni olisivat sitoneet sinut yhteen heidän kanssaan, olisit nyt vapaa, sitä ei käy kiistäminen. Kohtalo on oikukas – sinä jäit tänne, koska olet virka-aatelia, mutta pohjasakka pääsi vapaaksi.”

Julius oli vaiti. Hän ei odottanut elävänsä enää tuntiakaan ja oivalsi yhtäkkiä, että hänen sanoillaan ei olisi pienintäkään merkitystä tai vaikutusta. Jos hän purkaisi raivoaan, Sulla vain nauraisi, ja jos hän anoisi armoa, tämän julmuus heräisi. Hän pysyi hiljaa ja katsoi Sullaa tuimasti.

 Lucius Cornelius Sulla

”Kirjuri, mitä syytteitä meillä on häntä vastaan?” Sulla kysyi pergamenttinippua pitelevältä mieheltä.
”Mariuksen sisarenpoika, Juliuksen poika. Kumpikin on kuollut. Äiti Aurelia, elossa mutta mielenhäiriöinen. Omistaa pientilan muutaman kilometrin päässä kaupungista. Huomattavia velkoja yksityisille, summat eivät tiedossa. Naimisissa Cornelian, Cinnan tyttären kanssa. Vihittiin taistelun alkamispäivän aamuna.”
”Ahaa”, Sulla keskeytti. ”Asian ydin. Cinna ei ole minun ystäväni, mutta hän oli liian kiero tukeakseen Mariusta julkisesti. Hän on rikas. Ymmärrän miksi haluat hänet tukensa, mutta sinun henkesi on varmasti enemmän arvoinen.”
”Minä tarjoan sinulle hyvin yksinkertaisen tilaisuuden. Unohda se Corneliasi ja vanno uskollisuutesi minulle, niin minä jätän sinut henkiin. Jos et, tuo kiduttaja on jo ruvennut kuumentamaan työkalujaan. Marius haluaisi sinun jäävän eloon, nuori mies. Tee oikea valinta.”

Julius katsoi häntä suuttuneena. Hänelle ei ollut apua siitä, mitä hän Sullasta tiesi. Tämä voisi leikkiä julmaa leikkiä saadakseen hänet kieltämään rakkaimpansa ja sitten kuitenkin teloittaa hänet.

Sulla puhui kuin olisi aavistanut hänen ajatuksensa.

”Ota ero Corneliasta, niin jäät henkiin. Niin yksinkertainen teko on häväistys Cinnalle ja heikentää häntä. Sinä pääset vapaaksi. Kaikki nämä miehet todistavat että minun sanani Rooman hallitsijana pitää. Mikä on vastauksesi?”
Julius ei hievahtanutkaan. Hän vihasi Sullaa. Tämä oli tappanut Mariuksen ja pakottanut polvilleen tasavallan, jota hänen isänsä oli rakastanut. Vastaus oli selvä, oli hinta miten kova tahansa, ja hänen oli lausuttava se ääneen.
”Minun vastaukseni on ei. Pane toimeksi.”
Sulla räpäytti yllästtyneenä silmiään ja alkoi sitten nauraa.
”Oletpa sinä outoa sukua! Tiedätkö sinä moniko mies on viime päivinä kuollut tässä samassa salissa? Tiedätkö kuinka monen silmät on puhkaistu, kuinka moni on kuohittu ja poltettu raudalla? Ja silti sinä halveksut minun armoani?” Sulla nauroi taas, ja hänen naurunsa kuulosti kupolin alla kaikuessaan räikeältä.

”Jos minä päästän sinut vapaaksi, yritätkö sinä tappaa minut?”

Julius nyökkäsi. ”Minä omistan lopun elämäni sille tehtävälle.”
Sulla virnisti hänelle aidosti nauttien. ”Sitä arvelinkin. Sinä olet peloton ja ainoa virka-aatelin jäsen, joka on kieltäytynyt käymästä kanssani kauppaa.” Sulla vaikeni ja nosti kätensä antaakseen merkin kiduttajalle, joka seisoi valmiina. Sitten hänen kätensä heilahti velttona alas.
”Olet vapaa. Poistu minun kaupungistani ennen auringonlaskua. Jos tulet takaisin minun elinaikanani, minä käsken tappaa sinut ilman oikeudenkäyntiä tai audienssia. Vartijat, katkaiskaa hänen köytensä. Te olette sitoneet vapaa miehen.” Hän nauroi ja oli sitten hiljaa kun köydet putosivat Juliuksen jalkoihin. Nuori mies hieroi ranteitaan, mutta hänen kasvonsa olivat kuin kiveä.

Sulla nousi valtaistuimeltaan.
”Viekää hänet portille ja päästäkää hänet menemään.” Sulla kääntyi katsomaan Juliusta silmiin. ”Jos sinulta kysytään syytä, sano syyksi että sinä tuot mieleeni minut itseni ja että minä olen tappanut jo tarpeeksi miehiä tälle päivälle. Siinä kaikki.”
”Entä minun vaimoni?” Julius huusi kun vartijat tarttuivat uudelleen häntä käsivarsista.
Sulla kohautti olkapäitään. ”Minä saatan ottaa hänet rakastajattarekseni, jos hän oppii olemaan minulle mieliksi.”
Julius rimpuili hurjasti mutta ei päässyt vapaaksi, kun hänet kiskottiin ulos.

Kirjuri jäi ovelle norkoilemaan.

”Herra konsuli? Oliko tuo viisasta? Hän on sentään Mariuksen sisarenpoika...”
Sulla huokaisi ja otti orjatytön kädestä uuden kupillisen kylmää juotavaa.
”Jumalat pelastavat meidät mitättömiltä miehiltä. Minä selitin jo perusteluni. Olen saavuttanut elämässä kaiken mistä olen haaveillut ja edessä on pelkkää pitkästymistä. On hyvä jättää muutama vaaratekijä uhkaamaan.”
Hänen katseensa tarkentui jonnekin hyvin kauas.
”Hän on vaikuttava nuori mies. Minusta tuntuu että hän vastaa hyvinkin kahta Mariusta.” Conn Igguldenin romaanista Rooman portit

 Julius Caesar ja tytär Julia