Sprengtporten
harppoo pitkin askelin pihan poikki ja astuu linnan käytävään.
”Minä olen
eversti Sprengporten”, hän sanoo. ”Hänen Majesteettinsa odottaa
minua.”
Yrjö-herra
johdatetaan monien käytävien ja salien halki suureen
odotushuoneeseen, joka on täynnä väkeä. Enin osa on hoviväkeä
tai hienosta puvusta päätellen aatelisherroja ja korkeita
virkamiehiä.
”Hänen
Majesteettinsa suvaitsee tänään nukkua kauemmin kuin
tavallisesti”, muuan hoviherra sanoo toiselle.
”Eilen oli
teatteriesitys, joka kesti myöhään”, puhuteltu sanoo
selitykseksi. ”Kuningas oli taas loistava.”
Sprengtporten
katselee ihmeissään ympärilleen. Mikäli kaikki nämä ihmiset
ovat menossa hallitsijan puheille, ei hänellä ole toivoakaan ehtiä
ennen iltaa. Mutta sen sijaan, että odotushuoneessa seisoskelevat
näyttäisivät hermostuneilta ja odottaisivat kiusaantuneina
vuoroaan, tuntuvat he keskustelevan kaikessa rauhassa keskenään.
Kaikki ovat pukeutuneet hienosti kuin olisivat menossa juhliin,
useimpien puku on silkkiä tai brokadia, housut muodinmukaiset kireät
polvihousut ja tiukka takki runsain ompeluksin koristettu.
Sprengtporten
vilkaisee varovasti omaa asuaan. Hänenkin tummanruskea silkkipukunsa
on viimeisen muodin mukainen, takkikin on juuri sopivan pitkä ja
koristeet kalleinta brysseliläistä pitsiä. Hienot solkikengät
ovat sen sijaan kuraiset ja valkoisissa sukissa näkyy likapilkkuja.
Yrjö-herra aikoo juuri kääntyä mennäkseen käytävään
pyyhkimään kenkänsä vaikka nenäliinalla, kun suuret kaksiosaiset
ovet avautuvat ja kaksi komeaa livreehen pukeutunutta palvelijaa jää
seisomaan niiden viereen. Sitten ilmestyy kuninkaan kamariherra
oviaukkoon ja ilmoittaa juhlallisella äänellä:
”Hänen
Majesteettinsa suvaitsee nousta.”
Heti tulee
odotushuoneeseen liikettä ja kaikki alkavat siirtyä kohti ovea.
Sprentporten seuraa toisia tietämättä oikein, mitä nyt on
tekeillä. Toisille toimitus näyttää olevan hyvinkin tuttu, ja he
asettuvat tottuneesti viereisen huoneen seinustoille. Vasta nyt
Sprengtporten huomaa, että he seisovat kaikki puoliympyrässä
kuninkaan komean katosvuoteen ympärillä.
Hetken kaikki
odottavat melkein henkeään pidättäen, sitten tarttuu kaksi
kamaripalvelijaa kuninkaan vuoteen verhoihin ja vetää ne syrjään.
Sprengtporten kuulee ympäriltään ihastuksen huudahduksia ja näkee,
miten kaikki kumartavat syvään. Kuningas Kustaa istuu leveässä
vuoteessaan ja nyökkää armollisesti hymyillen.
Sprengtporten
tuijottaa ensin eteensä voimatta käsittää, mistä on kysymys,
mitta sitten pääsee hiljainen kirous hänen hampaittensa välistä.
Suuressa Ranskan ihailussaan on kuningas Kustaa omaksunut samat tavat
kuin kuningas Ludvig XIV. Kun Versaillesin aurinkokuningas nousee
aamulla, on se juhlallinen seremonia, johon koko hovi ottaa osaa.
Kamaripalvelija
vetää peitteen syrjään, ja Kuningas Kustaa nousee seisomaan
lattialle. Sitten palvelija auttaa aamutakin kuninkaan päälle ja
toinen ojentaa hänelle hopeavadin, jossa on hajuvettä. Kun kuningas
on peseytynyt, riisuvat palvelijat taas aamutakin häneltä.
Sprengtporten
seuraa tätä näytelmää hoviväen kanssa ja hänen aamuinen
huonotuulisuutensa vaihtuu suuttumukseen. Kevät on tullut,
valtakunnan itäraja on turvaamatta, mutta kuningas seisoo
puolipukeissaan hovinsa edessä kuin huonomaineinen nainen teatterin
lavalla. Voi jumalauta, mitä hänen onkaan pakko katsella.
Kaksi hovimiestä
astuu kuninkaan luo ja vetää yöpaidan hänen päältään. Hetken
seisoo Ruotsin kuningas alasti hovinsa edeessä ja Sprengtportenin
toinen suupieli vetäytyy ivalliseen hymyyn. Kuningas Kustaa tekisi
kieltämättä viisaammin, jos hän ei esiintyisi ilman vaatteita,
sillä nyt näkyy hänen vinoutensa selvästi, vaikka sitä
tavallisesti ei voikaan huomata. Kuningas on myös liian hento.
Ludvig XIV oli kenties ilman vaatteitakin kaunis, Sprengtporten
ajattelee edelleen, mutta Kuningas Kustaan vetovoima on nimenomaan
hänen huolellisesti harkituissa liikkeissään ja hyvin hallituissa
ilmeissään. Hän ei ole miesmäisesti komea, mutta hänen
olemuksessaan on jotain valloittavaa ja rakastettavaa, joka ei jätä
ketään kylmäksi. Mutta tuossa asussa – hyi helvetti!
Sprengtportenin
omaa karua sotilaan mieltä loukkaa kuninkaan esiintyminen, ja hän
vaihtaa kiusaantuneena jalkaa. Jonkun pienen näyttelijättären
alkoviin tuo teatteri sopisi – sen Sprengtportenkin hyväksyisi,
sillä onhan hänkin mies – mutta keskellä kirkasta päivää
hovin miesten nähden… Ei, sellainen on vastoin hänen luontoaan.
Nyt muuan
arvokkaan näköinen hoviherra vetää päiväpaidan kuninkaan
päälle. Sitten hänelle tuodaan housut, sukat ja lopuksi kengät.
Päästyään näin pitkälle kuningas kääntyy hovinsa puoleen,
tervehtii heitä nyökäten ja puhuttelee muutamia. Hänen hymynsä
on valloittava eikä Sprengtporten voi olla panematta merkille
vilpittömästi ihastuneita ilmeitä hoviherrojen kasvoilla.
Kun hoviväki on
toivottanut hallitsijalle hyvää huomenta, vetäytyy se hitaasti
ovea kohti ja poistuu odotushuoneen kautta. Lopuksi ei kuninkaan
makuuhuoneessa ole enää kuin Sprengtporten, joka on liian
tyrmistynyt tietääkseen, mitä hänen pitäisi tehdä. Rajaseutua
uhkaa hävitys, mutta kuningas pyörittää ympärillään
nukketeatteria aivan kuin mitään vaaraa ei olisikaan.
Ursula
Pohjolan-Pirhosen romaanista Pohjolan Aurinkokuningas
