Hae tästä blogista

torstai 15. kesäkuuta 2017

Ludvig XIV:n rakkausseikkailut part 1: prinsessa Henrietten ja kuningaslangon välinen romanssi



 



 ”-- Minkähänlainen tästä avioliitosta muodostuisi, Ludvig ajatteli, ja ensimmäisen kerran hänen tuli sääli nuorta morsianta. Hän oli kuningatar Annan kanssa neuvoteltuaan päättänyt naittaa Filipille Kaarle I:n tyttären Henrietten. Henriette oli vasta 16-vuotias, ja hän oli vuosikaudet asunut Ranskan hovissa.
Ludvig tunsi piston sydämessään katsellessaan hääparia. Hän oli painostanut Henrietten tähän avioliittoon, ja nyt hän saattoi arvata, mitä se iloiselle Henriettelle merkitsisi. Ranskan kuninkaana hän oli halunnut pelastaa hovin maineen, mutta Henrietten olisi maksettava se omalla onnellaan. Sillä onnelliseksi hän ei koskaan voisi tulla Filipin rinnalla, se oli varmaa. Naismainen, veltto ja nuorista miehistä kiinnostunut Filip ei pystyisi tarjoamaan Henrielle sitä elämää, mitä tämä naisena odotti.
Ja miten viehättävä nainen Henriette olikaan! Kuinka ei hän, Ludvig ollut huomannut sitä aikaisemmin? Ehkä tämä johtui siitä, että Henriette oli elänyt Ranskan hovissa pikkutytöstä asti ja että hän, kuningas, oli niin tottunut tyttöön. Kun leskikuningatar Anna ensimmäisen kerran oli ehdottanut Henrietteä Filipin puolisoksi, oli Ludvig hämmästynyt. Henriettehän oli vielä lapsi, hän sanoi, ja silloin kuningatar Anna muistutti hänelle, että Henriette oli täyttänyt 16-vuotta. Vasta kun Henriette ja Philip julkaisivat kihlauksensa Ludvig huomasi, miten viehättävä ja henkevä nainen Henriette oli. Hän ei ollut mikään varsinainen kaunotar, mutta hän oli pitkä ja hoikka, ja hänen räiskyvä iloisuutensa korvasi kaikki.
Ludvig puri huuliaan ja tarkasteli Henrietteä. Miksi hän olikin järjestänyt juuri tämän naisen puolisoksi veljelleen? Hän oli ajatellut Ranskan kruunua, jonka mainen oli pelastettava, mutta miksi hän oli valinnut juuri Henrietten? Tietysti hän halusi Henrietten Ranskan hoviin, sillä tämä oli älykäs ja henkevä, mutta se hinta, minkä Henriette sai maksaa asemastaan Orléansin herttuattarena, oli tälle varmaankin liian suuri.
Entäpä jos hän, Ludvig, istuisi nyt tuossa Henrietten vierellä? Miltähän hänestä tuntuisi, jos hänelle olisi annettu puolisoksi Henriette ja hänen tehtävänään olisi tänä iltana taluttaa Henriette vuoteeseen? Ludvig tunsi, miten hänelle tuli aivan kuuma. Arvasikohan kukaan täällä kirkossa olijoista, kuinka mielellään hän olisi vaihtanut Maria Teresian Henrietteen? Mutta se oli tietysti mahdotonta. Ranskan kuningas olisi kuolemaansa asti sidottu kuningattareensa, halusi hän sitä sitten tai ei.
Ludvig vilkaisi varovasti puolisoaan. Miksi hänelle olikin valittu kuningattareksi juuri Espanjan Maria Teresia? Miksi hän ei ollut saanut edes Savoijin Marguaritea, jos kerran kardinaali Mazarinin sisarentytär Maria Mancini oli ollut hänelle liian alhaista syntyperää. Prinsessa Marguarite olisi edes ollut iloinen ja viehättävä tyttö. Maria Teresiasta sitä taas ei voinut parhaalla tahdollaankaan väittää.
Ludvig huokaisi hiljaa. Hän oli aina toivonut, että saisi itselleen kauniin puolison, mutta Maria Teresiassa ei todellakaan ollut mitään viehättävää. Kuningatar oli heidän naimisiin mennessään ollut pieni ja paksu, ja nyt odottaessaan lasta hän oli paisunut aivan muodottomaksi. Hänellä oli paksut posket ja ulkonevat silmät, joiden ilme aivan erityisesti ärsytti Ludvigia. Ei tarvinnut kuin kerran vilkaista kuningatarta kasvoihin tajutakseen, ettei tällä ollut sen enempää älyä kuin huumorintajuakaan. Pahinta oli kuitenkin Maria Teresian ainainen nyrpeys, ja hänen pulleilla maalaistytönkasvoillaan oleva tyytymätön ilme. Hän odotti että Ludvig olisi aina rakastanut ja hyväillyt häntä, eikä näyttänyt tajuavan, että jo hänen läheisyytensä oli kuninkaalle vastenmielinen. Kuitenkaan ei Maria Teresialla ollut syytä ärtyisyyteensä. Ludvighan nukkui hänen vuoteessaan joka yö, vaikka jokaisen hovissa täytyi ymmärtää, ettei se voinut olla hänelle mikään ilo. Ludvig ei kylläkään muistanut suudelleensa Maria Teresiaa moneen kuukauteen, mutta olisihan kuningattaren toki pitänyt ymmärtää, ettei hän saanut sentään vaatia sitä puolisoltaan. Maria Teresiallahan oli mustat rikkinäiset hampaat ja hänen henkensä haisi. Tämän lisäksi kuningattarella oli vielä ärsyttävä tapa syödä valkosipulia, eikä hän suostunut luopumaan siitä edes Ludvigin pyynnöstä.
Tätä kaikkea Maria Teresian oli nähtävästi aivan mahdotonta ymmärtää, ja hän näytti avoimesti tyytymättömyytensä puolisolleen. Hän odotti joka ilta, että kuningas vannoisi hänelle ikuista rakkauttaan, suutelisi häntä ja hyväilisi. Mulkosilmäisenä ja paksuvartaloisenakin hän oli täynnä intohimoa, eikä hän edes välittänyt salata sitä. Ja tuon naisen kanssa hänen, Ludvigin, olisi elettävä lopun elämäänsä, nukuttava joka yö Maria Teresian leveässä vuoteessa ja suoritettava vuodesta toiseen aviolliset velvollisuutensa. Samaan aikaan saisi hänen veljensä, naismainen ja vain nuorista kauniista miehistä kiinnostunut Filip, vuoteeseensa Henrietten, jonka elämän hän varmasti pystyisi muuttamaan täydeksi helvetiksi.







Miksi ei hänelle, Ludvigille, ollut annettu Henrietteä puolisoksi? Niin, Espanjan ystävyys oli ollut Ranskalle tarpeen, ja Ludvigin oli kuninkaana pitänyt huolehtia entisen vihollismaan taivuttamiseksi ystäväksi. Sitä paitsi Henriette oli oli Ludvigin avioliittoneuvotteluja käytäessä ollut vain köyhä sukulainen, joka armosta sai asua Ranskan hovissa. Hänen isänsä oli mestattu ja hänen veljensä Kaarle II oli menettänyt kruununsa. Henriette oli sitä paitsi ollut niin nuori ja kaiken lisäksi niin laiha, ettei Ludvig ollut koskaan tullut kiinnittäneeksi häneen huomiota. Kiusoitellen hän oli usein kutsunut pitkäsääristä tyttöä luurangoksi, ajattelematta hetkeäkään, että tämä jonkun vuoden kuluttua saattaisi olla viehättävä nuori nainen. Henriette oli noihin aikoihin – leskikuningatar Annan ponnisteluista huolimatta – ollut mahdoton esitellä kenellekään. Kukapa nyt olisi halunnut puolisokseen mestatun kuninkaan tytärtä, joka ei avioliittoon tullessaan toisi sen enempää rahaa kuin tärkeitä ulkopoliittisia suhteitakaan. Mutta vuonna 1660, kun Henrietten veli Kaarle II sai takaisin valtaistuimensa, Henrietten asema muuttui heti. Hän ei ollutkaan enää köyhä, mitätön sukulainen, vaan Englannin kuninkaan sisar, jonka kättä tavoittelivat monet prinssit. Niinpä oli, kuningas Ludvig samoin kuin leskikuningatar Annakin ollut iloinen voidessaan naittaa Henrietten Filipille.
Ja tuossa Henriette nyt istui tulevan puolisonsa rinnalla ja koetti urhoollisesti näyttää onnelliselta. Kun hän kohotti päätään, tavoitit hänen katseensa Ludvigin katseen, ja hänen vihreisiin silmiinsä syttyi iloinen tuike. Ludvig kumarsi rohkaisevasti Henriettelle ja hymyili. Heidän kummankin kohtalo tuntui olevan samanlainen. Heidät oli lopuksi ikää sidottu aviopuolisoon, jonka kanssa oli vaikeata olla yhdessä. --”
Ursula Pohjolan-Pirhosen romaanista Versaillesin valtiatar

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti